Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vihreiltä yli 10 miljardin raidepaketti – “Hankeyhtiöiden enemmistöomistuksen pysyttävä julkisilla toimijoilla”

Oppositiopuolue vihreät esitteli torstaina raidepakettinsa, jossa vaaditaan merkittäviä panostuksia raideliikenteeseen tulevien vuosien aikana.

Vihreät haluaa parannuksia Helsingin ja Oulun väliselle pääradalle, niin sanotun tunnin junan Turusta Helsinkiin sekä Helsingin keskustan ali tunnelissa kulkevan Pisara-radan.

Vihreät toteuttaisi myös Lentoradan Helsinki-Vantaan lentoasemalle, Itä-Suomen yhteyksiä kohentavan Itäradan sekä satsauksia raitioteihin Tampereella, Turussa ja pääkaupunkiseudulla.

Kaikkien vihreiden listaamien hankkeiden yhteenlaskettu hintalappu kohoaa yli kymmeneen miljardiin euroon. Siksi hankkeet pitäisi käytännössä jakaa useamman vaalikauden aikana toteutettaviksi.

Vihreiden mukaan raidepaketin toteuttaminen veisi kokonaisuudessaan 12–20 vuotta. Tavoitteena on parantaa joukkoliikenteen kilpailukykyä ennen kaikkea henkilöautoihin nähden.

– Junilla ja ratikoilla tehtyjen matkojen osuutta pitää kasvattaa määrätietoisesti osana liikennejärjestelmän kehittämistä vähäpäästöisemmäksi. Siksi tarvitaan investointeja, joilla raideyhteyksistä tehdään parempia ja nopeampia, vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto sanoo tiedotteessa.

Vihreät rahoittaisi raideliikenteen investointeja muun muassa ruuhkamaksuilla ja lentoverolla. Puolueen mukaan myös erilaisia yhtiömalleja voidaan selvittää raideyhteyksien rahoittamista varten.

Vihreät kuitenkin katsoo, että hankeyhtiöiden enemmistöomistuksen pitää pysyä julkisilla toimijoilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE