Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Viidelle kaupungille lupa tarjota ruotsin kielen sijaan toista kieltä

Opetusministeriö on myöntänyt toisen kotimaisen kielen kokeiluluvan Jämsän, Pieksämäen, Rovaniemen, Savonlinnan ja Ylöjärven kaupungeille.

Kokeiluun osallistuvissa peruskouluissa voidaan opiskella ruotsin tilalla jotakin toista vierasta kieltä. Kaikkiaan kokeilulupaa haki hakuajan päättymiseen mennessä kuusi kuntaa, joista yksi peruutti hakemuksensa.

Savonlinnan kaupunki haki lupaa neljälle koululle, muut kunnat yhdelle. Ruotsinkielisiltä perusopetuksen järjestäjiltä ei tullut yhtään hakemusta.

Kokeiluluvat myönnettiin koulukohtaisesti. Luvassa määritellään myös koulukohtainen oppilasmäärä, jolle voidaan enintään tarjota mahdollisuutta osallistua kokeiluun. Kielikokeiluun voi osallistua yhteensä 452 syksyllä 2018 kuudennen vuosiluokkansa aloittavaa oppilasta. Kokeiluun osallistuminen on oppilaalle vapaaehtoista.

Opetushallitus myöntää kokeiluun valitulle opetuksen järjestäjille valtionavustuksen, jolla korvataan valtaosa (95 prosenttia) kokeilun aiheuttamista kustannuksista. Opetushallitus tiedottaa avustuspäätöksistä.

Kokeilu on osa hallituksen Uusi peruskoulu –kärkihanketta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE