Teatteri & Tanssi

Viiltävä ja makaaberin hauska äitisuhdekuvaus

herman sorgeloos
herman sorgeloos
herman sorgeloos

Tämänvuotisten Helsingin Juhlaviikkojen ainoa tanssivierailu oli belgialaisen Peeping Tom -ryhmän tanssiteatteriteos Moeder (Äiti).

Esitys on ryhmän perhesuhteita kuvaavan trilogian toinen osa, jonka ensimmäinen osa, Vader (Isä), sai kantaesityksensä vuonna 2014.

Moeder sai alkunsa koreografin, Gabriela Carrizon äidin kuolemasta, ja kuolemasta esityskin lähtee liikkeelle. Ikkunan takaa läheiset seuraavat äidin viimeisiä henkäyksiä ennen ruumisarkun poisvientiä.

Koko esitys koostuu samanlaisista päällisin puolin tavallisista kohtauksista, jotka tarkemmalla katsomisella tai muuten muuttuen ovatkin jotain aivan muuta. Yleensä enemmän tai vähemmän outoja ja samalla kuitenkin hyvin tunnistettavia.

Esitystä onkin sen elokuvallisen dramaturgian ja tapahtumien kauhunsekaisen kauneuden takia verrattu elokuvaohjaaja David Lynchin teoksiin.

Moeder kuvaa nimensä mukaisesti äitiä ja äitisuhteita. Jokaisella on äiti ja jokaisella on häneen jonkinlainen suhde. Ja viimeistään äidin kuolema yleensä saa suhteen kipukohdat pulpahtamaan pinnalle. On yhtä traumaattista, jos ei osaa itse irtautua äidistään kuin, jos äiti ei osaa päästää irti lapsestaan.

Helsingin Juhlaviikot
Alminsali
Peeping Tom: Moeder
Koreografia Gabriela Carrizo – Avustaja ohjaus ja dramaturgia Franck Chartier – Taiteellinen avustus Diane Fourdrignier – Ääni Raphaelle Latini, Renaud Crols, Glenn Vervliet ja työryhmä – Valot Giacomo Gorini, Amber Vandenhoeck – Puvut Diane Fourdrignier, Kristof Van Hoorde ja työryhmä – Lavastus Amberr Vandenhoeck ja työryhmä

Äidiksi tulemiseen ja lapsen saantiin kuin myös äitinä olemiseen ja lapsen kasvuun liittyy monenlaisia pelkoja. Kaikkia näitä teoksessa käsitellään. Unohtamatta elossa olevaa isää, josta vähitellen kasvaakin perhesuhteiden keskeinen tekijä.

Tämä näkyy siten, että esityksen päätapahtumapaikkana olevan, aika eriskummallisenkin kotimuseon äitiä esittävät maalaukset vähitellen vaihdetaan isän kuviin verta konkreettisesti vuotavan (äidin) anatomista sydäntä kuvaavaa teosta lukuun ottamatta.

Samanlaisia visuaalisia koukkuja ja yllätyksiä on esityksessä runsaasti muitakin. Myös äänimaailma, joka osittain tehdään konkreettisesti lavalla, on aivan omanlaisensa. Se saa muun muassa tuntemaan kuin tanssijat olisivat hukkumassa veteen, vaikkei näyttämöllä ole pisaraakaan.

Tapahtumien yhtäaikainen makaaberius ja hauskuus kohoavat huippuunsa perheen tyttären intohimoisessa suhteessa museon kahviautomaattiin. Siitä tulee ”elävä olento”, jonka kuolema on yhtä suuri isku kuin ihmisen.

Teoksen tanssijat ovat huipputasoa. Rooliensa ikäisten esiintyjien liikkeellinen ja muu tarkkuus on kuin ohimennen syntyvää. Samoin välillä lähes mahdottomalta näyttävä, rujo ja akrobaattinenkin liikekieli sujuu millintarkasti.

Moeder on yhtä aikaa tummanpuhuvan viiltävä ja slapstickmäisen koominen esitys äitisuhteesta ennen kaikkea aikuisten lasten näkökulmasta. Koska jokaisella meistä on tai on ollut äiti, esityksessä on runsaasti kosketuspintaa ja assosiaatioita hyvin moneen suuntaan.

Annikki Alku

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat