Onko Suomen kommunistipuolue ainakin  Tampereen horisontista nähtynä kuollut?

Jari Heinonen ja Aarne Raevaara ovat lyöneet hynttyyt yhteen. Perustaneet uuden Vaihtoehto Tampere -nimisen (VaTa) valtuustoryhmän.

Vaihtoehto Tampere -niminen kansanliike asettaa ehdokkaita Tamperelainen -lehden mukaan kevään kunnallisvaaleihin. Ehdokkaat voivat kuulua puolueisiin tai olla kuulumatta.

Jos joku on tai olisi voinut seurata valtuuston kokouksia läheltä parivaljakkoa, ei välttämättä ole tai olisi yllättynyt. Joskus tiettyihin, ennakolta laskettuihin paikkoihin kuuluvat naurun hörähdykset olisivat saattaneet antaa ymmärtää, että toisen suu puhuu itseensä tyytyväisen sinne kirjoittamia puheenvuoroja.

Olen usein hämmästellyt Raevaaran puheenvuoroista puuttuvaa loogista rytmiä, ilmeikkyyttä, sujuvuutta, joustavuutta ja ymmärrettävyyttä. Epäilen, että hän ei ole aina ymmärtänyt sitä, mitä Heinonen on kirjoittanut hänen luettavakseen.

Siksi Heinonen röyhtäisee ennakkoon hörönaurunsa paitsi merkiksi rautakangen nielleelle Raevaaralle myös meille itseään tyhmemmille?

Meille, joiden verovaroilla hän on saanut nauttia korkeinta koulutusta ja pätevöityä. En edes halua tietää, opettaako hän vielä.

Ainakin aikoinaan hänen läheinen työparinsa oli toinen kaupunginvaltuutettu Vihreiden Irene Roivainen.

Yö ja päivä. Arvatkaa kumpi on kumpi?

Kysyn silti:

Miksi?

Miksi Paavo Väyrynen, miksi Jari Heinonen?

Tarvitsemmeko, ei ainoastaan tässä tilanteessa vaan yleensäkään narreja?

Tarvitsemmeko populismia ruokkivia tekoja kaupunginvaltuustoissa?

Mikä saa miellyttävästi käyttäytyvän, kohteliaan professorin turhautumaan?

Mitä se merkitsee? Mitä siitä seuraa?

Kaupunginvaltuutettu Riitta Ollilan (sd.) aiemmin julkaistun kolumnin haastamana kerron kolme viimeksi lukemaani kirjaa: Ville Kaarnakari, Operaatio Chevalier; Kjell Westö, Kangastus 38; Sven Hassel, Petetty armeija.

Jo niistä löytyy vastaukset kysymykseen,  miksi kenestäkin meistä voi tulla minkälaisia  tahansa.