Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Viittä satamaa uhkaavaa lakkoa yritetään estää neuvotteluilla – SAK:n Eloranta: Riitaa paisuteltu

Viittä satamaa kuun lopulla uhkaavaa lakkoa yritetään estää maanantaina työntekijäliittojen ja työnantajaliiton kesken. Suomen Merimies-Unionin puheenjohtaja Simo Zitting on toiveikas ratkaisun löytymisestä. Hänen mukaansa osapuolten ensimmäinen tapaaminen viime viikon alussa oli positiivinen.

– Jos siinä samassa hengessä edetään, on tässä kaikki mahdollisuudet saada aikaan ratkaisu, Zitting sanoi STT:lle.

Zitting kiistää, että lakkouhan taustalla olisi jäsenten kalastelua tai liittojen välistä riitaa. Hän painottaa, että kyse on oman työehtosopimuksen hakemisesta satamissa satamavalvojina ja nosturinkuljettajina työskenteleville SMU:n ja Kuljetusalojen Työntekijäliitto AKT:n jäsenille.

– Ei tässä ole mistään järjestöriidasta kysymys, eikä tässä olla tekemässä mitään valtavia muutoksia palkkaukseen tai muuhun vastaavaan. Pyrimme vain saamaan sopimuksen, joka koskee nimenomaan sitä työtä, jota tehdään.

Kyseisiin työntekijöihin sovelletaan nyt kunnallista sopimusta, jossa työntekijäpuolen edustajana on Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL.

AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen ei kommentoinut neuvotteluja STT:lle. Hänen mukaansa asia ratkeaa neuvottelupöydässä.

Tilannetta haastavaksi.

Lisää aiheesta

Työnantajaliitto Avaintan toimitusjohtaja Vesa Laine kuvailee tilannetta haastavaksi.

– Meidän on pakko katsoa, mitä tässä pystytään tekemään. Tämä on valtakunnallisesti niin merkittävä asia. Iso kysymys on, lähdetäänkö tekemään sopimusta vai etsimään jotakin muuta ratkaisua, jolla tästä päästäisiin ulos.

Laineen mukaan ilmassa on ollut, että järjestöt haluavat omaa neuvottelutoimintaa. Hänen mielestään taustalla on kyse jäsenkalastelusta.

– Joku liitto pystyy näyttämään, että me saamme teille paremmat ehdot, jos tulette tänne, hän kuvailee.

Laineen mukaan lakkoon olisi menossa aluksi 20–45 työntekijää, mutta jos se laajenee muihin satamiin, työntekijöitä olisi 200–300. Lakko koskisi aluksi Oulun, Turun, Naantalin, Kokkolan ja Rauman satamien nosturinkuljettajia ja satamavalvojia. Avaintan sopimus on tammikuun loppuun asti voimassa.

– Merimies-Unioni ja AKT eivät ole meidän allekirjoittajajärjestöjä, joten niillä ei ole työrauhavelvoitetta.

Laine pelkää, että tilanne voi äärimmillään kriisiyttää sen kaikki sopimukset, joiden piirissä on yhteensä 43 000 työntekijää.

Elementit lakon torjumiseksi ovat olemassa.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta uskoo, että elementit lakon torjumiseksi ovat olemassa.

– Tässä on pari viikkoa aikaa ja se kannattaa hyödyntää ratkaisun löytämiseen.

Kunnalliset satamat yhtiöitettiin vuonna 2015 ja silloin työehtosopimukset vaihtuivat kunnallisista virka- ja työehtosopimuksista Avaintan sopimuksiin.

Elorannan mielestä riitaa on paisuteltu.

–Työntekijöitä on jo siirtynyt JHL:stä Merimies-Unioniin ja AKT:hen ja näin ollen heillä on tarve saada omaa edunvalvontaansa sinne järjestettyä.

Eloranta on entinen JHL:n puheenjohtaja. Hänen mielestään pitää huomata, että myös JHL:n jäseniä on edelleen satamissa töissä.

– Jos se siirtyy kokonaan niin, että JHL:llä ei ole sopimusoikeuksia, niin ongelma siirtyy toiselle liitolle. Pitäisi löytää kokonaisratkaisu, jossa kaikki huomioidaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE