Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Viivyttely ei helpota Ylen journalismiin kohdistuvaa poliittista painetta” – Oppositio: Ylen riippumattomuus turvattava

Poliittisen opposition mielestä hallituspuolueet haluavat pitää Ylen rahoituksen peukalonsa alla.

– Tällä päätöksellä Ylen riippumattomuus horjuu. Se on valitettavaa erityisesti viime aikojen kohujen keskellä, ne toteavat yhteisessä tiedotteessaan, jonka ovat allekirjoittaneet eduskunnan valtiovarainvaliokunnan oppositioryhmät.

Sipilän hallitus muutti yksipuolisesti eduskunnan sopiman käytännön, jossa Yleisradion rahoitus pidetään budjettikehyksen ulkopuolella. Näin Yle on ollut riippumaton kulloisestakin hallituksesta.

Arto Satosen (kok.) johtama parlamentaarinen työryhmä päätti yksimielisesti, että Ylen rahoitus palautetaan talousarvion ulkopuolelle.

– Sipilän hallitus ei ole kuitenkaan kunnioittanut kaikkien eduskuntapuolueiden tekemää sopimusta.

Kaikki oppositiopuolueet esittivät valtiovarainvaliokunnassa 9. joulukuuta, että Satosen työryhmän yksimielisen kannan mukaisesti Ylen rahoitus siirretään viipymättä kehysten ulkopuolelle.

– Oikea aika toimia olisi nyt, kun vuoden 2017 talousarvio hyväksytään, oppositio katsoo.

Lisää aiheesta

Hallituspuolueet päättivät kuitenkin lykätä ratkaisun kevään 2017 kehysriiheen.

“Sipilän hallitus ei ole kuitenkaan kunnioittanut kaikkien eduskuntapuolueiden tekemää sopimusta.”

Opposition mielestä viivyttely jatkaa Ylen epävarmaa tilannetta vielä yksien vaalien yli, eikä helpota Ylen journalismiin kohdistuvaa poliittista painetta.

Tänä iltana julkistetun yhteisen kannanoton ovat allekirjoittaneet seuraavat kansanedustajat:

SDP:stä Krista Kiuru, Pia Viitanen, Harry Wallin, Maria Tolppanen, Riitta Myller, Timo Harakka ja Eero Heinäluoma.

Vihreistä Touko Aalto ja Ozan Yanar.

Vasemmistoliitosta Kari Uotila ja Li Andersson.

RKP:stä Mats Nylund ja kristillisdemokraateista Peter Östman.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE