Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Viking Amorellaa siirretään parhaillaan satamaan – “Hän on nyt irti”

Ahvenanmaan rannikolla sunnuntaina karille ajaneen Viking Amorella -matkustajalautan siirto satamaan on alkanut.

– Hän on nyt irti, iloitsi Viking Linen tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström.

Siirto viivästyi hieman alun perin arvellusta, sillä aluksen hinaaminen oli määrä aloittaa puoliltapäivin.

– Sanoimme jo alun perin, että tässä voi mennä pitempään. Ei tässä hosuta, eikä meillä ole mihinkään kiirekään. En tarkkaan tiedä, miksi siirto on viivästynyt, mutta toiset tehtävät vain vievät enemmän aikaa kun toiset, kertoi Boijer-Svahnström.

Boijer-Svahnströmin mukaan alukseen ollaan koko ajan radioyhteydessä.

Alus on tällä hetkellä Järsön saaren edustalla, mistä se on tarkoitus siirtää Långnäsin satamaan.

Långnäsistä Amorella on aikanaan tarkoitus siirtää Naantaliin korjattavaksi. Lautalalla on edelleen kymmenittäin rekkoja ja henkilöautoja, joiden siirtäminen eteenpäin on niin ikään järjestettävä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE