Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Viljelijät pitää vapauttaa mielettömästä tukibyrokratiasta” – Wallin muistutti: SDP:n juuret ovat maaseudulla

Suomalainen maatalous on ajautunut opposition mielestä kriisiin.

– Kovaa työtä tekevä ja tilaansa uskova yrittäjä tarvitsee puolestapuhujia myös vuoden 2016 Suomessa, SDP:n ryhmäpuheen pitänyt Harry Wallin huomautti, kun eduskunta pui suomalaisen maatalouden kriisiä tiistaina.

Välikysymys tuli RKP:ltä, vasemmistoliitolta, kristillisdemokraateilta ja vihreiltä. Wallin korosti, että huoli maatilojen pärjäämisestä on yhteinen.

– SDP ei lähtenyt mukaan välikysymykseen, koska hallitus on ilmoittanut hakevansa ratkaisuja ja halusimme antaa hallitukselle aikaa, Wallin perusteli.

Hän muistutti, että SDP.n juuret ovat maaseudulla – puolue, joka halusi vapauttaa pienviljelijät ja  torpparit.

Wallin totesi, että maataloustukien maksujen myöhästyminen on kotimainen ongelma, jossa toimivalta on istuvalla hallituksella.

– Hallitus, jonka kärkiteema on byrokratian purkaminen, on itse sotkeutunut byrokratiaan niin, että moni tuottaja miettii jo lapun laittamista luukulle.

Wallin kysyi, miksi hallitus ei kyennyt puuttumaan ongelmaan, jonka hoitaminen on ollut täysin Suomen ja hallituksen käsissä.

Lisää aiheesta

EU:n pakotteet ja Venäjän vastapakotteet ovat näkyneet myös Suomesssa.

Suomalainen maatalouspolitiikka on päätymässä keskustan johdolla kovaa vauhtia umpikujaan.

SDP pitää tärkeänä kestävää ja kannattavaa ruokatuotantoa. Kotimainen ruoka tuo leivän moneen pöytään.

– Ruokaketju tarjoaa työtä ja toimeentuloa suomalaisille myös elintarviketeollisuudessa ja kuljetuksessa.  Ilman kannattavaa alkutuotantoa koko elintarvikeketju ja työpaikat vaarantuvat.

Wallin muistutti, että suomalainen ruoka on kansainvälisesti vertailtuna erittäin turvallista ja taso tulee säilyttää myös tulevaisuudessa. Eläinten hyvinvoinnista ei saa tinkiä. Wallin kritisoi sitä, että hallitus ei jatkanut viime kaudella sosialidemokraattien vaatimuksesta perustettua eläinsuojeluasiamiehen tehtävää.

Wallin kysyi, miksi se, joka tekee eniten, saa vähiten.

– Onko oikein, että suomalainen tuottaja, ihminen joka kyntää, kylvää ja korjaa sadon, muokkaa maan ja työskentelee sekä säiden että tukibyrokraattien armoilla, saa lopputuotteen hinnasta murto-osan isoimman viipaleen mennessä kaupalle?

Suomalainen maatalouspolitiikkaa on päätymässä Wallinin mukaan keskustan johdolla kovaa vauhti umpikujaan.

– SDP:n mielestä nyt täytyy toimia reilun kilpailun edistämiseksi, yrittäjyyden ja pienyritysten tilanteen helpottamiseksi, elintarvikeviennin edellytysten parantamiseksi sekä eläinten hyvinvoinnin ja tasa-painoisen aluepolitiikan takaamiseksi.

SDP:n eduskuntaryhmä yhtyi muun opposition kritiikkiin ja esitti, ettei hallitus nauti eduskunnan luottamusta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE