Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vilkas päivä: Solmuja yritetään avata yliopistoissa, Pro pohtii tukilakkoja

Työmarkkinakiistoissa etenemistä pohditaan tänään usealla taholla.

Yliopistoja koskevan lakonuhan sovittelu alkaa aamulla. Henkilöstöä edustavat pääsopijajärjestöt ovat jättäneet lakkovaroituksen, jonka mukaan Helsingin yliopistossa toteutetaan vuorokauden mittainen pistelakko helmikuun viimeisenä päivänä, ellei sopua siihen mennessä löydy.

Yliopistot ovat olleet sopimuksettomassa tilassa kuun alusta alkaen. Työehtoneuvottelut katkesivat maanantaina, kun työnantajapuolta edustava Sivistystyönantajat ei korottanut viimeviikkoista palkkatarjoustaan. Työnantajapuolen mukaan edellytyksiä uuteen palkkatarjoukseen ei ollut.

Työntekijäpuoli kertoo harkitsevansa myös työtaistelutoimien laajentamista, jos neuvotteluratkaisua ei synny.

Kahden päivän lakkoja on ollut kaksi.

Ammattiliitto Pron hallitus puolestaan kokoontuu pohtimaan tukilakkoja rahoitusalan pitkittyneeseen työkiistaan. Puheenjohtaja Jorma Malisen mukaan on mahdollista, että tukea tulee sellaisiltakin aloilta, jotka eivät ole suoraan kytköksissä rahoitusalan työehtosopimukseen.

Alan ylityökielto on ollut voimassa joulukuulta. Kahden päivän lakkoja on ollut kaksi vuodenvaihteen molemmin puolin.

Keskeinen kiistakysymys rahoitusalan kiistassa koskee sitä, pitäisikö työnantajalla olla oikeus määrätä ihmisiä viikonlopputöihin vai ei.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE