Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ville Niinistö Facebookissa: Natsiaatteelle ei ole sijaa Suomessa – “Tasa-arvon edistäminen, jos jokin, on suomalaista”

Tampereen keskustassa oli tänään Pohjoismaisen vastarintaliikkeen (PVL) ja heitä vastustaneiden ryhmittymien mielenosoitukset.

Vihreiden entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Niinistö ottaa kantaa Facebookissa.

Hän kirjoittaa, että “Pohjoismaisen vastarintaliikkeen tavoite on tarvittaessa väkivallankin keinoin kumota demokratia, kansallisvaltiomme ja perustaa pohjoismainen natsivaltio”.

– Natsivaltioissa ei ole tilaa, tai ihmisoikeuksia, lopulta kenellekään muille kuin natseille.

Niinistön mukaan tällaiselle kiihotukselle oikeusvaltiota vastaan ei pitäisi olla demokraattisessa ja moniarvoisessa Suomessa tilaa.

– Hallitus on puhunut vastarintaliikkeen kieltämisestä, mutta mitään ei ole tapahtunut. Hallitus on puhunut vihapuheeseen puuttumisesta, mutta organisoitua rasistista liikehdintää se ei ole rikoslakiin ottanut. Rasismi rikoslakiin -aloite sitä esittää, ja sille moni oikeusoppinutkin on antanut tukensa: oikeusvaltion pitäisi puolustaa jokaista jäsentään systemaattiselta syrjinnältä, jollaista ylivaltaa natsit tavoittelevat.

Niinistö tarkastelee historiaa ja sitä, miten 1930-luvulla torjuttiin äärioikeiston kumouspyrkimykset, talvisodassa kaikkien aateryhmien suomalaiset puolustivat yhdessä maataan ja ihmisten vapautta ulkoiselta uhalta. Sotien jälkeen demokratia kesti myös kommunistisen kumouksen uhan.

– Niinä vuosina me suomalaiset opimme myös sen, että hyvinvointivaltion rakentaminen ja heikompiosaisten nostaminen köyhyydestä osallisuuteen on paras tapa pitää kansa yhtenäisenä ja suojata demokratiaa. Se opetus on vastuullisten päättäjien muistettava tänäkin päivänä. Ihmisiä vastakkainasettelevassa natsiaatteessa ei sen sijaan ole mitään isänmaallista.

– Sillä tasa-arvon edistäminen, jos jokin, on suomalaista. Tämä maa kuuluu jokaiselle suomalaiselle, ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Pidetään siitä kiinni ja laitetaan organisoitu rasismi rikoslakiin. Natsiaatteelle ei ole sijaa Suomessa, Niinistö päättää.

 

STT:n mukaan neljä ihmistä otettiin lauantaina Tampereella kiinni uusnatsien ja vastamielenosoittajien mielenilmausten yhteydessä. Poliisi tutkii vastamielenosoittajien toimia epäiltynä väkivaltaisena mellakkana.

Uusnatsistisen Pohjoismaisen vastarintaliikkeen mielenosoittajat kokoontuivat aluksi Laukontorille, josta he lähtivät marssimaan Tampereen keskustan läpi oikeustalolle. Tampere natseja vastaan -vastamielenosoitus puolestaan kokoontui Keskustorille.

Vastamielenosoitusta pitäneet ryhmittymät pyrkivät hyökkäämään uusnatseja vastaan muun muassa Hämeensillalla ja Satakunnansillalla, kerrottiin Sisä-Suomen poliisista. Osa mielenosoittajista heitteli paukkupommeja toisia mielenosoittajia ja poliiseja kohden. Kukaan ei tiettävästi loukkaantunut.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE