Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ville Niinistö tylyttää moukkamiehiä ja Harvey Weinsteinia: ”Ei sitä kaverinkaan munia tuijotella”

Vihreiden Ville Niinistön mukaan #Metoo-kampanja on hyvä ja tärkeä. Seksuaalinen häirintä on yhä kovin yleistä, hän kirjoittaa Facebook-tilillään.

”On turhauttavaa lukea (miesten) kuvailuja kuinka vaikeaa on “hallita katsetta hississä”. Vinkki: myös naista voi ja pitää katsoa keskustelukumppanina silmiin. Jos ei siihen kykene, voi katsoa seinille. Ei sitä kaverinkaan munia tuijotella keskustelun aikana.”

Niinistö sanoo, että usein miehet käyttävät “lieventävänä” asianhaarana sitä, että kuuluvat eri sukupolveen.

”Erityisesti työyhteisöissä, joissa on paljon nuoria naisia ja iäkkäitä miehiä, tällainen häirintä voi olla yleistä. Se on sitäkin tökerömpää häirintää.”

Niinistön mukaan miesten on ymmärrettävä, että erityisen tarkka on oltava silloin kun itse on valta-asemassa ja samalla kuuluu eri kulttuuriseen ympäristöön.

”Se, että sanoo Harvey Weinsteinin tavoin olevansa vanhan ajan dinosaurus, on moukkamaista ja loukkaavaa, ei puolustuspuheenvuoro.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE