Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ville Niinistölle täystyrmäys: “Naivistista huttua”

Vihreiden kansanedustajan Ville Niinistön näkemykset päätöksenteon vaikeudesta eivät saa tukea komissaari Jyrki Kataisen kabinettipäälliköltä Juho Romakkaniemeltä. Kumpikin herroista tunnetaan värikkäästä puheenparresta sosiaalisessa mediassa.

Twitter-keskusteluun osallistui myös kolmas hyvin tiedetty suorasuu: Liberan toiminnanjohtajan paikalta lähtevä Heikki Pursiainen.

Niinistö kirjoitti ensin, ettei hän ymmärrä liturgiaa siitä, kuinka on tehtävä “kipeitä päätöksiä”.

“Ei ole. Mitä parempia päätökset ovat sitä vähemmän sattuu.”

Niinistö sanoo, että hallitus perustelee julkisiin palveluihin sekä pienituloisiin ja köyhiin kohdistuvia leikkauksia “kipeillä päätöksillä”.

“Näin ei kyllä sanota suurituloisille.”

Niinistön mukaan kivun määrää minimoi, jos leikkaa ympäristöhaitallisista tuista eikä lasten koulutuksesta tai köyhiltä.

Lisää aiheesta

“Sen minimointi tavoite, ei maksimointi.”

Pursiainen selvittää oletettua ristiriitaa.

“Poliittisessa päätöksenteossa monet hyvät ja tärkeät asiat kilpailevat rajallisista resursseista. Siksi päätökset ovat usein kipeitä.”

Romakkaniemi sanoo puolestaan olevansa samaa mieltä Pursiaisen tulkinnan kanssa.

“Melkoista naivistista huttua Villeltä.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE