Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Kotimaa

Ville Ranta reagoi Johanna Vehkoon saamaan kunnianloukkaustuomioon, myy Junes Lokka -aiheisen pilapiirroksen eniten tarjoavalle: ”Jakakaa, antinatsipellet!”

Nora Vilva

Demokraattiinkin piirtänyt Ville Ranta panee alkuperäisen Junes Lokka -aiheisen pilapiirroksen myyntiin ja lahjoittaa summan toimittaja Johanna Vehkoolle.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

Oulun käräjäoikeus on tuominnut Vehkoon tänään sakkoihin oululaisen kaupunginvaltuutetun Junes Lokan kunnian loukkaamisesta.  Vehkoo luonnehti Lokkaa yksityisessä Facebook-kirjoituksessaan muun muassa rasistiksi ja natsiksi. Vehkoo aikoo valittaa hovioikeuteen saamastaan kunnianloukkaustuomiosta.

Ranta kertoo aikeistaan Facebookissa.

”Juuri päättyneen oikeudenkäynnin kunniaksi myyn tämän Junes Lokka -aiheisen pilapiirroksen originaalin eniten tarjoavalle ja lahjoitan saman summan (tai enemmän) Johanna Vehkoolle oikeudenkäyntikulujen maksamista varten. Tuomio ei ole lainvoimainen, joten jos tuomio tästä vielä muuttuu, rahat suunnataan samaan paikkaan korvauksena henkisestä kärsimyksestä. Lähtöhinta on 150 euroa. Lisätietoja ja tarjouksia saa lähettää yksärillä noin viikon ajan. Jakakaa, antinatsipellet!”

Lokka-piirros julkaistiin alkujaan Demokraatissa viime lokakuussa.

Vehkoon asianajaja Martina Kronström kertoo STT:lle, että hän ja hänen päämiehensä ovat järkyttyneitä tuomiosta. Kronströmin mukaan tekstissä ei suinkaan ollut kyse solvaamistarkoituksesta vaan tarkoitus oli vain nostaa esille toimittajien kokema häirintä. Lokka on Vehkoon mukaan häirinnyt häntä jo pitkään.

Myös Journalistiliitto pitää Vehkoon saamaa kunnianloukkaustuomiota kohtuuttomana. Liiton puheenjohtajan Hanne Ahon mukaan Vehkoon saama tuomio voi jatkossa toimia jopa yllykkeenä nettihäiriköille, jotka pyrkivät käyttämään oikeuslaitosta kiusantekonsa välikappaleena.

Tänään Lokkaa vastaan on nostettu myös kaksi syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, syyttäjänvirasto tiedotti. Syyttäjän mukaan Lokka oli ladannut Youtubeen ja Facebookiin videon mielenosoituksessa pidetystä puheesta, jossa solvataan maahanmuuttajia ja islaminuskoisia. Syyttäjän mukaan Lokka on kiistänyt teon.

Viime viikolla Lokkaa vastaan nostettiin syytteet neljästä kunnianloukkauksesta ja yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Kunnianloukkausten epäillään tapahtuneen Youtubessa, blogissa ja sosiaalisessa mediassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
29.7.2020
Tässäkö on uusi hoitajamitoitus? – kokoomus ajautui Kainuun korpeen EU-politiikkansa kanssa
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE