Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ville Skinnari ei halua avata kalastuslakia uuteen käsittelyyn – “Lakia uudistettiin vastikään”

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Skinnari ei lämpene hallituspuolueiden halukkuudelle avata kalastuslaki uudestaan.

Demokraatti

Demokraatti

– Lakia uudistettiin vastikään ja olisi kohtuutonta tässä vaiheessa lähteä esittämään kalastusmaksuja yli 65-vuotiaille, Skinnari painottaa.

Uusi laki astui voimaan vuoden 2016 alusta. Eläkeläiset ovat puolestaan olleet vapautettuja kalastusmaksuista vuodesta 1997 lähtien. Asiasta käytiin kovaa debattia eduskunnasta lain uudistamisen yhteydessä.

Skinnari toimii Suomen Vapaa-ajan Kalastajien puheenjohtajana. Hän kertoo, että myös järjestö vastustaa kalastuslain avaamista ja uusia maksuja.

– Eläkeläisiin kohdistettujen maksujen sijaan hallituksen tulisi kiinnittää erityistä huomiota kalastusharrastuksen lisäämiseen sekä kalastajien neuvonnan ja valvonnan tehostamiseen maksukertymän nostamiseksi. Yli 65-vuotiaiden oikeus kalastaa ilman kalastohoitomaksua on ollut SDP:n tahto ja näin se tulee olemaan jatkossakin.

Lasten ja nuorten luontosuhteen kehittämiseen voisi Skinnarin mukaan keskittyä laajemminkin.

– Liian monet nuoret ovat etääntyneet luonnosta. Se on tarkoittanut samalla vieraantumista esimerkiksi kalastuksen harrastamisesta. Kalastajamäärät ovat laskeneet koko 2000-luvun, mutta trendi näyttää taittuneen viime aikoina.

Lisää aiheesta

Kalastusharrastus lisääntyy Skinnarin mukaan erityisesti alle 10-vuotiaiden ja yli 45-vuotiaiden suomalaisten keskuudessa.

Kansanedustaja muistuttaa, että eläinsuojelun ja kestävän kalastuksen näkökulmien kehittämisen lisäksi painopiste pitää olla harrastajamäärän lisäämisessä.

– Kalastuspolitiikan keskiössä on paitsi kalakantojen kestävä käyttö, myös laajojen yleiskalastusoikeuksien ylläpitäminen. Kalatalouden rahoittamisen turvaaminen edellyttää riittävää eteenpäin katsomista. Meidän täytyy panostaa toimiin, joilla täysi-ikäistyviä nuoria sekä maksuikäisiä aikuisia saadaan lisää kalastusharrastuksen pariin. Vuosikohtaisten maksujen määrä on viimeisen 15 vuoden aikana pudonnut kolmanneksen, eli noin 100 000 kappaletta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE