Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ville Skinnari ei ole käytettävissä pääministeriksi: “Tuen Sanna Marinin valintaa”

Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.).

Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.) ei tavoittele pääministerin tehtävää.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Hän on paraikaa Torontossa ja Washingtonissa edistämässä suomalaista kauppapolitiikkaa.

– Nyt tietysti pääministerin jätettyä valtioneuvoston eronpyynnön, palaan nopeutetulla aikataululla Washingtonista Suomeen. Olen siellä käytännössä keskiviikon aikana, Skinnari kertoo USA:sta tänään kello 13.30 Suomen aikaa Demokraatille.

– Toinen asia on se, että minä tuen Sanna Marinin valintaa seuraavaksi pääministeriksi. Me olemme toimineet tiiminä aiemminkin vaativassa tehtävässä. Meillä on siitä yhteistä kokemusta, Skinnari jatkaa.

Hän vahvistaa tämän käytännössä tarkoittavan, ettei hän itse ole tarjolla tehtävään.

Skinnari on ollut Kanadan Torontossa vienninedistämismatkalla. Washingtonissa hän on puolestaan kauppapolitiikan vaikuttamismatkalla Suomen ja EU-puheenjohtajamaan roolissa. Hän on tavannut vierailullaan Yhdysvaltain kauppaedustaja Robert Lighthizerin ja muita hallinnon edustajia.

Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin ja SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman (sd.) ovat ilmaisseet kiinnostuksensa pääministerinpaikkaan.

Rinteen hallituksen eronpyynnön jälkeen luvassa ovat perustuslain mukaiset hallitusneuvottelut.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE