Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ville Skinnari: Ilmastotavoitteisiin ei päästä ilman Pohjoismaiden sähköistämistä

Kansanedustaja Ville Skinnari.

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Skinnari haluaa Pohjoismailta määrätietoisen ohjelman liikenteen päästöjen vähentämiseksi. Pohjoismaiden neuvoston kasvu- ja kehitysvaliokunta kokoontuu tänään 27.6. Rovaniemellä.

Demokraatti

Demokraatti

– Olemme sitoutuneet Pariisin-sopimuksen ilmastotavoitteisiin. Näihin tavoitteisiin pääsemiseksi meidän tulee entistä rohkeammin panostaa muiden toimenpiteiden lisäksi sähköiseen liikenteeseen ja merenkulkuun. Pieniä askelia kohti Pohjolan sähköistämistä on otettu, mutta lisää toimia tarvitaan. Muuten emme pääse ilmastosopimuksen tavoitteisiin vuoteen 2030 mennessä, Skinnari painottaa.

Valiokunnan kokoukseen osallistuu päättäjiä kaikista Pohjoismaista. Yhteiset liikennehankkeet olivat kokouksen asialistalla. Skinnari keskusteli sähköisen liikenteen mahdollisuuksista keskeisten pohjoismaisten edustajien kanssa.

– Sähköautojen käyttö yleistyy ja uusia latauspisteitä tulee jatkuvasti. Teemme aloitteen Pohjoismaiden yhteisestä latauspisteiden runkoverkosta, jota kehitetään vaiheistettuna koko 2020-luvun. Meidän pitää olla tässäkin eurooppalainen edelläkävijä. Autoilijoiden pitää voida luottaa siihen, että latausmahdollisuuksia on jatkossa kaikilla pääväylillä kaikissa Pohjoismaissa. Osaamista meillä on Suomessa paljon – meillä on kaksi suomalaista yritystä, jotka ovat markkinajohtajia Norjan lisäksi myös tietyissä Keski-Euroopan maissa.

Lisäksi Skinnarin nostaa esille meriliikenteen ja satamien sähköistämisen mahdollisuudet. Muutos on hidasta ja siksi tarvitaan Pohjoismaiden yhteinen tahtotila Pohjolan sähköistämiseksi. Sähköinen liikenne ja merenkulku tuo mukanaan monia hyötyjä, muun muassa ilmanlaatu paranee, äänihaitat ja fossiilisten polttoaineiden käyttö vähenee.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE