Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Virolaisyritykset ostavat yhä enemmän suomalaisyrityksiä ja niiden brändejä

Virolainen Operail aloittaa rahtitavarakuljetuksia Suomen rautateillä.

Kasvava trendi virolaisten yritysten saapumisessa Suomen markkinoille on, että virolaiset yritykset ostavat suomalaisen yrityksen ja sen brändin, kertoo Viron vienninedistämisorganisaation Enterprise Estonian vientineuvoja Irene Surva-Lehtonen.

Tytäryhtiöiden perustamisia on kuitenkin edelleen enemmän kun yritysostoja. Tarkkoja lukuja yritysostojen ja tytäryhtiöiden perustamisien välisestä suhteesta Surva-Lehtosella ei kuitenkaan ole antaa.

Hänen mukaansa Suomessa toimii noin 1 500 virolaista yritystä. Suomalaisyrityksiä on Virossa noin 6 000.

Surva-Lehtonen kertoo, että virolaisyritysten mielenkiinto Suomen suuntaan on ollut aina suurta. Suomi on hänen mukaansa ensimmäinen vientimarkkina virolaisille muun muassa kielen ja kulttuurin läheisyyden ansiosta. Suomesta haetaan lisää asiakkaita ja kumppaneita, kun virolaisyritykset ovat kasvaneet tarpeeksi kotimarkkinoilla.

Kieli helpottaa tuloa Suomen markkinoille

Myös Suomalais-virolaisen kauppakamarin hallituksen puheenjohtaja Mika Sucksdorff arvioi, että kun virolaisyritykset vaurastuvat, niille syntyy mahdollisuuksia laajentumiseen ulkomaille yritysostojen tai muun oman toiminnan kautta.

Sucksdorff muistuttaa, että Suomi on virolaisyrityksille läheisin ulkomarkkina, ja Suomen markkinoille lähtöä auttaa se, että suomen kielen taitoa on edelleen tallella.

– Suomi lähimarkkinana, ja suurempana markkinana kuin Viro, houkuttelee totta kai virolaisyrityksiä. Virolaisyritykset katsovat Suomeen kasvavissa määrin ja etsivät uusia mahdollisuuksia, Sucksdorff sanoo.

Hän kertoo, että taustalla on myös suomalaisyritysten teettämä alihankinta Virossa. Sitä kautta virolaisyritykset ovat saaneet osaamista ja kontakteja, joita käytetään nyt hyväksi, kun lähdetään itse laajentumaan.

Suomessa on paljon virolaisia tietotekniikkayrityksiä

Suomessa toimivat virolaisyritykset edustavat lukuisia toimialoja. Virolaisia rakennusyrityksiä toimii hyvinkin paljon etenkin pääkaupunkiseudulla. Muita toimialoja ovat muun muassa metalli- ja koneteollisuus, elektroniikka- ja sähkölaiteteollisuus, puutuoteteollisuus ja elintarviketeollisuus.

– Myös palvelujen puoli on lisääntynyt vuosien varrella, Enterprise Estonian Surva-Lehtonen sanoo.

Sucksdorffin mukaan Suomen markkinoille ponnistavat virolaisyritykset ovat kooltaan laidasta laitaan. Suurimmat yritykset saavat eniten huomiota, mutta katveessa on runsaasti pienempiä yrityksiä.

– On erittäin paljon esimerkiksi virolaisia ict-yrityksiä, jotka ovat laajentaneet Suomeen, Sucksdorff kertoo.

Valtaosa toimii kolmiossa Helsinki–Tampere–Turku

Valtaosa Suomessa toimivista virolaisyrityksistä on Surva-Lehtosen mukaan sijoittunut kolmion Uusimaa–Pirkanmaa–Varsinais-Suomi alueelle. Monet yritykset toimivat kuitenkin myös muualla Suomessa.

Yritysostoin on edennyt muun muassa pörssinoteerattu elektroniikkayhtiö Harju Elekter, joka on hankkinut Ulvilassa ja Keravalla toimivan Satmaticin, Kurikassa toimivan Finnkumun ja Uudessakaupungissa toimivan Telesillan.

Yritysostoista suurin ja tunnetuin on kuitenkin jo vuodelta 2006, jolloin Tallink-varustamo hankki Silja Linen. Lähes miljardin euron liikevaihtoa pyörittävä Tallink on noteerattu sekä Tallinnan että Helsingin pörsseissä.

Tytäryhtiöiden kautta Suomeen ovat rantautuneet muun muassa maakaasua Suomen putkiverkostossa myyvä Elenger ja rahtitavarakuljetuksia Suomen rautateillä aloitteleva Operail.
STT–Antti Autio

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE