Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Viron entinen presidentti reagoi Twitterissä Heinäluoman Baltia-lausuntoon – nostaa esiin myös presidentti Halosen kohukommentin

Viron entinen presidentti Toomas Hendrik Ilves.

Viron entinen presidentti Toomas Hendrik Ilves kommentoi Twitterissä kansanedustaja Eero Heinäluoman (sd.) Demokraatille antamaa haastattelua.

Heinäluoma totesi hiljattain palattuaan ulkoasiainvaliokunnan matkalta USA:sta, että amerikkalaiset ovat nähneet läheltä suomalaisten toimintaa niin kriisinhallintatehtävissä Afganistanissa kuin sotaharjoitusten yhteydessä.

– Matkan aikana tuli sellaistakin viestiä, että Baltian maiden tulisi ottaa lisää oppia Suomesta eli satsata omaan suorituskykyyn enemmän kuin huutaa apua Atlantin takaa, Heinäluoma lausui.

Ilves vertaa Twitterissä Suomen ja Viron puolustusbudjettia. Virossa se on yli 2% ja Suomessa 1,3%.

– Mielenkiintoista, mitä Baltian maiden tarvitsisi oppia, kuten Heinäluoma sanoo, Ilves hämmästelee.

Hän lisää kaikkien Baltian maiden käyttävän prosentuaalisesti enemmän rahaa puolustukseen kuin Suomi tekee.

Ilveksen Twitter-tilillä käydään keskustelua siitä, mitä kaikkea Viron ja Suomen puolustusmenoihin lasketaan. Erääseen kommenttiin Ilves saa aiheen vastata varsin sapekkaasti.

– Kouluttamattomana hölmönä olen kiitollinen, kuten jo sanoin. Kärsin myös jälkineuvostolaisesta stressioireyhtymästä, josta kaikki virolaiset kärsivät tasavallan presidentti Tarja Halosen mukaan, Ilves kirjoittaa.

Silloisen tasavallan presidentin Tarja Halosen lausunnoista syntyi Virossa kohu vuonna 2008. Halonen oli sanonut A-studiossa virolaisten potevan jälkineuvostolaista stressiä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE