Virtsailu häiritsee melua enemmän: Musiikki saa soida Helsingissä entistä myöhempään

Lehtikuva / Roni Rekomaa
Näin juhlittiin elektronisen musiikin Weekend Festivalilla Helsingissä viime elokuussa.
Lehtikuva / Roni Rekomaa
Näin juhlittiin elektronisen musiikin Weekend Festivalilla Helsingissä viime elokuussa.
Lehtikuva / Roni Rekomaa
Näin juhlittiin elektronisen musiikin Weekend Festivalilla Helsingissä viime elokuussa.

Helsingissä voidaan nauttia ulkoilmakonserttien musiikista useammin myöhempään kuin aikaisemmin. Helsingin ympäristökeskus höllensi konserttien päättymisaikoja viime syksynä tehdyn asukaskyselyn perusteella. Samalla ulkoilmakonserttien vapaista päättymisajoista luovutaan.

Suvilahden, Tukkutori-Teurastamon, Kyläsaaren, Kaisaniemen, Hietaniemen ja Kaivopuiston tapahtumapaikoilla elävästä kulttuurista voidaan nauttia 35 tapahtumapäivänä yli iltakymmenen. Muualla järjestettävien tapahtumien päättymisajat harkitaan tapauskohtaisesti.

Suurin osa tapahtuma-alueiden lähellä asuvista pitää sopivana tapahtumien päättymisaikana arkisin kello 23 ja viikonloppuisin kello 24.

– Neljä viidestä piti näitä kellonaikoja hyvänä, jos tapahtumia järjestettiin kerran kuussa, sanoo Helsingin ympäristökeskuksen johtava ympäristöasiantuntija Eeva Pitkänen.

Suvilahdessa ulkoilmakonsertti saa kestää pisimpään eli kello yhteen saakka yöllä kahden päivän ajan. Ulkoilmakonserttien päättymisajoissa on huomioitu sijaitseeko paikka meren tai rakennusten äärellä.

Yllättävää oli, että asukaskyselyyn vastanneista valtaosa piti esimerkiksi roskaamista tai virtsaamista melua haitallisempana.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat