Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Virusopin professori: “Jotta sillä olisi ollut merkitystä, se olisi pitänyt saada voimaan heti”

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Virusopin professori Ilkka Julkunen Turun yliopistosta sanoo, että jos rokotusten alueellinen painotus tulee voimaan, sillä ei ole välttämättä enää mitään merkitystä.

Hallitus päätti eilen laittaa lausuntokierrokselle sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) esityksen, jossa ehdotetaan, että pahimmille epidemia-alueille voidaan kohdentaa rokote-eriä, kun riskiryhmät ja yli 70-vuotiaat on rokotettu.

Lausuntoaikaa on 13. huhtikuuta asti, ja vasta tämän jälkeen hallitus voi antaa asetuksensa rokotusjärjestyksen muuttamisesta.

–  Jotta sillä olisi ollut merkitystä, se olisi pitänyt saada voimaan heti, Julkunen sanoo.

Hänen mukaansa sairastavuus ja sairaanhoidon kuormittavuus voi muuttua viikossa tai kuukaudessa paremmaksi. Julkusen mukaan alueellisella painotuksella ei välttämättä ole enää merkitystä myöhemmin myöskään siksi, että rokotuskattavuus nousee koko ajan.

–  Olen optimistinen rokotusohjelman toimivuuden suhteen. Painotuksella ei sitten enää olisi myöhemmässä vaiheessa kauheasti merkitystä.

Kokonaisuudessaan lausunnolle lähteneessä esityksessä on Julkusen mukaan otettu huomioon lääketieteelliset perusteet ja se on eettisesti kestävä.

Esityksen mukaan riskiryhmien, sosiaali- ja terveydenhuollon koronapotilaita hoitavan henkilökunnan ja iäkkäiden henkilöiden rokottamisen jälkeen muut henkilöt rokotettaisiin koko maassa ikäryhmittäin.

Rokotus tehtäisiin iän mukaan alenevassa rokotusjärjestyksessä siten, että ensin rokotettaisiin 60–69-vuotiaat, sitten 50–59-vuotiaat ja sen jälkeen taas alenevasti 40–49-vuotiaat, 30–39-vuotiaat ja 16–29-vuotiaat.

–  Mielestäni tämä ikäperusteinen järjestys kuulostaa ihan hyvältä, Julkunen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE