Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Vladimir Putin huomenna Suomeen – sadat poliisit valvovat presidenttien turvallisuutta

Korkea-arvoisten vieraiden tuloon on varauduttu Savonlinnassa massiivisin turvatoimin, mikä näkyy etenkin tieliikenteessä. Paikallisia ja turisteja neuvotaan hoitamaan Savonlinnaan suuntautuvat asiointinsa torstaina aamupäivän aikana, mikäli mieli välttää liikenneruuhkat.

Pysäköintiä on rajoitettu kaupungin keskustassa, ja tieosuuksia suljetaan aika ajoin Savonlinnan ja Punkaharjun välillä.

Kaikkinaiset turvajärjestelyt ovat siinä määrin tiukat, että kansalaisten mahdollisuudet nähdä Venäjän presidentti Vladimir Putin sekä tasavallan presidentti Sauli Niinistö ovat ennalta arvioiden varsin vähäiset.

Komisario Pekka Koistinen Itä-Suomen poliisilaitokselta vinkkaa, että parhaat mahdollisuudet saattueen näkemiseen on kaupungin keskustaajamassa. Poliisi on myös varautunut ohjaamaan väkeä tiettyihin paikkoihin.

Lentokentälle Koistinen ei suosittele pyrkimään, sillä tilat ovat pienet eikä autolla pääse lähimaillekaan.

Omin voimin Itä-Suomen poliisi ei vierailu-urakasta selviä.

Omin voimin Itä-Suomen poliisi ei vierailu-urakasta selviä, vaan avuksi on saatu väkeä eri poliisilaitoksilta. Kyse on Koistisen mukaan useasta sadasta ihmisestä.

Lisää aiheesta

– Lomia ei ole peruttu, mutta muita järjestelyjä on jouduttu tekemään.

Alkuviikosta Yle uutisoi Venäjän lähettäneen siihen mennessä yli sata viranomaista varmistamaan vierailun sujumista. Koistinen sanoo STT:lle, että turvajärjestelyitä on tehty kansainvälisenä yhteistyönä, mikä on hänen mukaansa normaali käytäntö tämän tason vierailuissa.

– Tämän tarkemmin en asiaa voi kommentoida.

Tieliikenteen ohella presidenttien tapaaminen aiheuttaa rajoituksia vesi- ja ilmaliikenteeseen. Vesiliikennettä rajoitettaan lähinnä Olavinlinnan ympäristössä, ja rajoitukset ovat voimassa perjantain puolelle klo 2:een. Ilmaliikenteen rajoitukset ulottuvat perjantaihin puoleenpäivään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE