Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Voi olla, että kannattaa kokeilla” – Näin asiantuntijat ajattelevat hallituksen investointien kirittämisestä

Asiantuntijat suhtautuvat varovaisesti keskeiseen keinoon, jolla pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitus yrittää tuuppia suomalaisia yrityksiä investoimaan.

Hallitus päätti budjettiriihessään, että yrityksille sallitaan määräajaksi kaksinkertaisten poistojen tekeminen kone- ja laiteinvestoinneista. Tuplapoistojen avulla yritykset pystyvät lykkäämään veronmaksuaan, minkä toivotaan vauhdittavan tuotannollisia investointeja.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkimusjohtajan Niku Määttäsen mukaan tuplapoistot kasvattavat investointeja, mutta miten paljon, sitä on vaikea arvioida.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen PT:n johtaja Elina Pylkkänen sen sijaan ei usko, että tuplapoistoista olisi investointien kirittäjäksi. Hänen mukaansa samaa konstia on kokeiltu Suomessa aiemminkin, eikä siitä ole saatu paljonkaan hyötyä.

– Ei ole pystytty osoittamaan, että tällä toimenpiteellä olisi kovin suurta merkitystä, Pylkkänen sanoo.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATTin johtavan tutkijan Seppo Karin mukaan tuplapoistojen vaikutuksiin liittyy epävarmuutta, mutta toisaalta niiden kustannus ei ole kovin suuri.

– Jos yritykset eivät tartu siihen, ei siitä synny suuria verotulojen menetyksiä valtiolle. Voi olla, että se kannattaa kokeilla, jos sillä saisi jotain aikaiseksi.

Aiemman kokeilun tulokset vaatimattomia

Suomessa investointien kaksinkertaisia poistoja on viimeisen kymmenen vuoden aikana kokeiltu kahdesti, ensin vuosina 2009–2010 ja uudelleen 2013–2016.

Tuplapoistojen vaikutuksia on selvitetty Sami Grönbergin VATTille tekemässä tutkimuksessa. Sen mukaan vain vähäinen osa yrityksistä hyödynsi tuplapoistoja vuosina 2009–2010.

Karin mukaan yleinen taloustilanne oli tuolloin hyvin huono ja merkittävä osa yrityksistä oli tappiollisia. Siksi yrityksillä oli hänen mukaansa niukasti kiinnostusta tehdä korotettuja poistoja, jotka pienentävät yritysten verotettavaa tulosta.

Nyt taloudellinen tilanne on parempi, ja enemmistö yrityksistä tekee voittoa.

– Korotetuilla poistoilla voisi olla vähän enemmän vaikutusta nykytilanteessa, Kari arvioi.

Tuplapoistot voimaan jo ensi vuonna

Rinteen hallitus sanoo valmistelevansa pikavauhtia lakiesityksen tuplapoistoista neljän vuoden määräajaksi. Tavoitteena on, että muutos tulisi voimaan jo ensi vuonna.

Hallituksen mukaan tuotannolliset investoinnit ovat Suomessa pudonneet kilpailijamaiden vauhdista ja kehitys pitää saada käännettyä. Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) peräänkuulutti elokuussa jopa “turbonappia” investointien kiihdyttämiseksi.

Keke Rosbergin formuloissa oli turbonappi. Nyt pitäisi painaa sitä turbonappia, Lintilä sanoi budjettiehdotusta esitellessään.

Lintilä nimesi turbonapin painajaksi valtiosihteeri Martti Hetemäen, joka sai työkseen laatia budjettiriiheen listan toimista investointien kirittämiseksi. Hetemäen esitysten pohjalta riihestä saatiin ulos puolen tusinaa keinoa, joilla pyritään vauhdittamaan investointeja.

PT: Osaavan työvoiman puute ongelmana

Etlan Määttänen sanoo suhtautuvansa tuplapoistoihin myönteisesti ja pitää niitä riskittömänä tapana tukea investointeja. Julkisen talouden kannalta ei Määttäsen mukaan ole paljonkaan väliä, vaikka verotulojen saaminen lykkääntyisi.

– Kysymys on lähinnä siitä, että yrityksille annetaan mahdollisuus lykätä yhteisöveron maksamista.

PT:n Pylkkäsen mielestä investointien esteenä on monesti osaavan työvoiman puute. Hänen mielestään poliitikkojen pitäisi tukea investointeja vahvistamalla satsauksia koulutukseen sekä tutkimus- ja kehitystoimintaan.
STT–Iiro-Matti Nieminen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE