Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Voi olla, että levitetään tarkoituksella virheellistä tietoa varteenotettavan median (Yle) kautta” – puolustusministeri kiistää Ylen tiedot

Jussi Niinistö kiistää Ylen tiedot.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) kertoo STT:lle, ettei puolustusvoimat rajoita millään tavalla Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisten ottamista töihin. Niinistön mukaan kyse voi olla informaatio-operaatiosta, jolla levitetään tarkoituksella virheellistä tietoa varteenotettavan median kautta.

Yle kertoi aiemmin tänään, että puolustusvoimat ei ota enää töihin Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisia, ja lisäksi varusmiespalvelukseen tulevien kaksoiskansalaisten koulutusta rajoitetaan.

Niinistö sanoo, että varusmiehiltä ei edes kysytä mahdollisesta kaksoiskansalaisuudesta.

Yle uutisoi aiemmin tänään, että puolustusvoimat on alkanut kohdella Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisia eri tavalla kuin aiemmin.

– Jos puolustusvoimiin töihin tulevalle tehtävässä turvallisuusselvityksessä käy ilmi henkilön Suomi-Venäjä-kaksoiskansalaisuus, häntä ei oteta töihin.

Näin on toimittu Ylen jutun mukaan jo jonkin aikaa.

“Kaksoiskansalaisuuskysymystä on ruodittu valtiovarainministeriössä”, Niinistön kiistämässä Yle-uutisessa edelleen todettiin.

Lisää aiheesta

Jussi Niinistö sanoo, että varusmiehiltä ei edes kysytä mahdollisesta kaksoiskansalaisuudesta.

Puolustusvoimat ei ole Ylen uutisen mukaan jäänyt odottamaan lainmuutosta, vaan on ottanut käyttöön omat Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisia koskevat säännöt.

Tämän puolustusministeri nyt julkisesti ja jyrkästi kiistää.

Niinistö arveli, että kyse voi olla myös jonkun yksittäisen henkilön tulkinnasta. Hän korostaa, ettei tämmöistä tapausta ole puolustusvoimissa tunnistettu.

– Tätä on nyt pääesikunta selvittänyt. Tällaista salaista kaksoiskansalaisuuteen liittyvää ohjeistusta tai ylipäätään minkäänlaista ohjeistusta mitä Yle väittää puolustusvoimilla olevan, niin sellaista ei ole. Niinistö sanoo STT:lle.

Lain mukaan kaksoiskansalaisia on kohdeltava virkanimityksissä samoin kuin Suomen kansalaisia.

Juttua on täydennetty puolustusministeri Jussi Niinistön kommenteilla STT:lle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE