Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Voimakas tulipalo tuhonnee elementtitehtaan Kangasalla: “Tämä palo on hankala saada hallintaan”

Kangasalla Pirkanmaalla pelastuslaitos kehottaa sulkemaan ikkunat ja ilmanvaihdon Tursolan alueella, koska seudulla syttyneestä tehdaspalosta leviää runsaasti savua Tursolaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tuleen syttyneessä Suoraman Elementin tehtaassa on runsaasti palavia nesteitä. Välitöntä vaaraa niistä ei pelastuslaitoksen mukaan kuitenkaan ole.

Noin 3 500 neliömetrin kokoisessa rakennuksessa syttynyttä voimakasta tehdaspaloa ei ole saatu hallintaan. Yli 20 pelastuslaitoksen yksikköä sammuttaa tulipaloa, josta saatiin hälytys Soramontuntie 10:een hieman aamuseitsemän jälkeen.

Tehtaanjohtaja Tommi Heinonen arvioi STT:lle aamukahdeksalta, että tehdas todennäköisesti palaa maan tasalle. Pelastuslaitoksen päivystävä päällikkö Mika Salmela vahvisti, että koko rakennus on vaarassa tuhoutua.

– Tämä palo on hankala saada hallintaan. Pyrimme rajaamaan kriittisiä kohteita ja estämään tulen leviämisen rakennuksen ulkopuolelle myös siitä syystä, että tehdas sijaitsee pohjavesialueella, Salmela kertoi ennen aamuyhdeksää.

Päivystävä palomestari kertoi aiemmin aamulla, että tulipalo ei ole aiheuttanut henkilövahinkoja. Tehtaanjohtaja Heinonen vahvisti, että rakennuksen sisällä palon alkaessa ollut henkilökunta ehti poistumaan ulos vammoitta.

Salmelan mukaan palo sai alkunsa tuotantoon liittyvästä tehdaskoneesta. Heinonen kertoi, että tulipalo syttyi tehdaskoneen hydrauliikasta.
Ilmiliekeissä palanutta tehdasta sammutettiin aluksi rakennuksen ulkopuolelta. Paikalle hälytettiin pelastuslaitoksen kuusi sammutusyksikköä ja yhdeksän säiliöyksikköä.

Tehtaan omistava Suoraman Elementti on valmistanut vuosikymmenien ajan betonielementtejä. Yrityksellä on toimipiste Kangasalan lisäksi Lempäälässä.

Päivitetty 10:57 Lisätty tehtaanjohtajan arvio ja tilannekatsaus.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE