Politiikka

”Voimme tällä erää huokaista helpotuksesta!” – opiskelijaliitto tyytyväinen tästä suunnanmuutoksesta

lehtikuva / roni lehti
lehtikuva / roni lehti
lehtikuva / roni lehti

Suomen opiskelijakuntien liitto Samok on erittäin tyytyväinen, että opiskelija- ja nuorisojärjestöjen viesti meni perille hallituksessa. Hallitus aikoo vetää valiokuntakäsittelystä esityksen niin sanotusta osa-asunnon normista.

Toteutuessaan se olisi leikannut asumistuesta pois 20 prosenttia kimppakämpissä, soluasunnoissa ja pienissä alle 20 neliön asunnoissa asuvilta.

– Opiskelijat voivat tällä erää huokaista helpotuksesta, Samok iloitsee.

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) perusteli tämänkertaista esityksen perumista erityisesti opiskelijoihin kohdistuvien kokonaisvaikutusten vuoksi.

– On todella hienoa, että viestiämme kuunneltiin, ja siihen suhtauduttiin vakavasti. Meistä esityksen peruminen on ainoa oikea ratkaisu, sillä olemme kyllä jo kantaneet kortemme kekoon näissä säästötalkoissa, Samokin puheenjohtaja Anni Koivisto painottaa.

Asumistuki olisi alentunut tai päättynyt kokonaan yli 12 000 asumistukea saavalla. Yli 75 prosenttia heistä, joihin leikkaus olisi kohdistettu, on opiskelijoita.

– Mielestämme esityksen vaikutusarviointi oli puutteellinen eikä se antanut oikeaa kuvaa muutoksen vaikutuksista asuntomarkkinoihin. Lisäksi pidimme kohtuuttomana nimenomaan opiskelijoille kohdennettuja leikkauksia asumistuessa ja kerroimme tästä päättäjille syksyllä, useaan kertaan, asiantuntija Antti Hallia huomauttaa.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 41 Demokraatti
TIEDUSTELULAIN ABC - Mitä tavallisen ihmisen pitää tietää?
LÄHIÖELÄMÄÄ - Selma Vilhunen teki rosoisen nuoriselokuvan
TARJA HALONEN - YK:n tulisi toimia pienemmällä budjetilla
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat