Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Voisin jopa sanoa, että ratkaisu on vastuuton” – Marin kritisoi Ylellä koronarajoitusten höllentäjiä

LEHTIKUVA / HANDOUT / LAURA KOTILA

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kritisoi erityisesti pääkaupunkiseudun kaupunkien päätöstä löysentää koronarajoituksia. Toisen asteen opiskelijat ovat muun muassa palaamassa lähiopetukseen.

Marja Luumi

Demokraatti

– Koronatilanne pahenee ja muuntovirus leviää pääkaupunkiseudulla. Pidän tätä ratkaisua tässä tilanteessa erittäin hankalana. Voisin jopa sanoa, että se on mielestäni vastuuton, hän totesi Yleisradion pääministerin haastattelutunnilla.

Pääkaupunkiseudulla on myös höllennetty lasten ja nuorten mahdollisuutta harrastaa sisätiloissa. Marin sanoi kantavansa huolta tautitilanteesta ja siitä, että osassa alueista – ja erityisesti Helsingin seudulla – on toimittu vastoin terveysviranomaisten ohjeistuksia ja valtioneuvoston suositusta.

– Se ei ole mielestäni oikea tie, ja rajoitusten höllentäminen vaarantaa koko Suomen epidemian hallinnan.

Kuntavaalit lähestyvät, ja Marin pitäisi perusteltuna vaalivirkailijoiden rokottamista kotiäänestyksessä. Terveysviranomaiset pohtivat asiaa parhaillaan.

Hän arvioi, että lääketieteelliset perusteet eivät yksinomaan riittäisi kaikkien vaalivirkailijoiden rokottamiseksi.

– Siitä olisi tehtävä poliittinen päätös. Enkä sulje tätäkään mahdollisuutta pois. Demokratian toteutuminen on niin tärkeä kysymys, että siinä kohtaa on mahdollista pohtia myös rokotusjärjestyksen muuttamista.

Kuntavaalien ajankohdasta koronapandemian takia on taitettu peistä. Marin painotti, että puoluesihteereistä koostuvan työryhmän kanta on tähän asti ollut yksimielinen: vaaleja ei siirretä huhtikuusta.

Pääministeri ei näe viitteitä, että äänestysprosentti olisi jäämässä kovin alhaiseksi. Hyvin pieni prosentti jättäisi äänestämättä koronapandemian takia.

– Äänestysaktiivisuus ennakkokyselyjen perusteella olisi samaa luokkaa kuin viime kuntavaaleissa. Tästäkin syytä vaalien siirtoa ei ole mielestäni syytä pohtia.

“Vielä rokotusjärjestystä ei ole syytä muuttaa.”

Rokotusjärjestyksen muutokset ovat nousseet viime aikoina laajemminkin keskusteluun. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) väläytti hiljattain, että pahimpilla tautialueilla asuvia voisi rokottaa ennen muita. Marin piti pohdintaa tärkeänä epidemian hallinnan kannalta.

– Vielä rokotusjärjestystä ei ole syytä muuttaa. Mutta on mahdollista, että jossakin vaiheessa rokotusjärjestystä katsotaan uudestaan epidemiologisesta näkökulmasta.

Hänen mukaansa tuolloin kyseeseen voisivat tulla paikat, joissa on paljon ihmisiä ja näin ollen syntyy runsaasti kontakteja, jolloin voisi tulla peruste rokottaa väestöä nopeammin.

Marin pitää terveydenhuollon kestävyyden kannalta perusteltuna, että tällä hetkellä rokotuksissa kärjessä ovat sosiaali- ja terveydenhuollon henkilökunta, hoivakotien asukkaat ja asiakkaat, iäkkäät ja muut riskiryhmään kuuluvat.

Jo ennen Rinteen ulostuloa valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) esitti Demokraatin haastattelussa, että rokotuksia voisi keskittää alueille, joissa taudin riski on suurin ja joissa nopea rokottaminen hyödyttäisi myös taloudellisesti.

“On vaikea pysyä mukana siitä, mitä suositellaan.”

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n suositukset ovat hämmentäneet tällä viikolla. Se muun muassa suositteli matkustamisen välttämistä pääkaupunkiseudulta muualle Suomeen juuri hiihtolomien alla.

Marin totesi pääministerin haastattelutunnilla, että THL:n ulostulo yllätti myös hallituksen. THL:n edustajat eivät hänen mukaansa tiistaina hallituksen kanssa neuvotellessaan viestittäneet mitään tämänsuuntaista.

– Kansalaisten kannalta on ongelmallista, kun meillä on eri tahoja, jotka viestivät osin ristiriitaisesti. On vaikea pysyä mukana siitä, mitä suositellaan, jos viestintä on moniäänistä. Kuitenkin olisi syytä pyrkiä siihen, että viesti on yhdensuuntainen.

Tarpeettoman matkustamisen välttäminen ei ollut Marinille mikään uusi viesti. Hän on itsekin korostanut sen tärkeyttä.

– Enemmän ihmettelin kannanottoa ravintoloiden aukiolosta, koska meillä ei meillä ei ole lainsäädäntötyökaluja, joilla voisimme sulkea ravintoloita. Olisi suotavaa, että THL kertoisi hallitukselle viestinsä, eikä ohi hallituksen julkisuudessa kävisi keskustelua yksin.

Marin piti hyvänä asiana, että sosiaali- ja terveysministeriön johto on keskustellut asiasta THL:n johdon kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE