Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Voittoa tuottavat ja yhteiskunnan tukea saavat yksityiset päiväkodit voivat valikoida lapset, jotka ne ottavat hoidettaviksi”

SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta on huolissaan yksityisten päiväkotien palveluiden eriarvoistavasta vaikutuksesta suomalaiseen varhaiskasvatukseen.

– On tullut ilmi, että voittoa tuottavat ja yhteiskunnan tukea saavat yksityiset päiväkodit voivat valikoida lapset, jotka ne ottavat hoidettaviksi. Tämä vaarantaa oleellisella tavalla suomalaisen yhdenvertaisen päivähoitojärjestelmän, Eloranta arvioi.

Perusopetus ei voi lain mukaan olla voittoa tavoittelevaa toimintaa. Sitä vastoin varhaiskasvatuksessa yksityiset palvelutuottajat voivat tuottaa voittoa. Yksityiset palveluntuottajat ovatkin kasvaneet voimakkaasti ja kattavat jo 15–20 % palveluista, Eloranta sanoo. Samalla monet yksityiset palvelutuottajat ovat muuttuneet yhdistyksistä suuriksi yrityskonserneiksi.

Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksessä 2017 arvioitiin yksityisiä palveluja. Voittoa tekevät yritykset saattavat säästää mm. henkilöstökuluissa siirtämällä keittiö- ja siivoustehtäviä opettajille ja muulle hoito- ja kasvatushenkilöstölle. Lisäksi yksityiset yritykset voivat valita päiväkotiinsa vain 3-6 –vuotiaita, koska yksikkökustannus on heidän osaltaan alhaisempi kuin sitä nuoremmilla lapsilla.

Palveluita ei tarjota erityistä hoitoa, kasvatusta ja opetusta tarvitseville lapsille. On tapauksia, että jopa lapsen erityisruokavalio on ollut syy katkaista yksityisen yrittäjän ja perheen välinen hoitosopimus.

– Ääritapauksessa yksityinen päiväkoti valitsee hoitoonsa vain niitä lapsia, joista ei aiheudu mitään lisäkustannuksia. Samaan aikaan kunnallinen varhaiskasvatus huolehtii kaikista erityistä hoitoa, tukea tai kasvatusta vaativista, erityisruokavaliota tarvitsevista ja aivan pienistä lapsista eli niistä, joiden hoito maksaa enemmän ja vaatii enemmän henkilökuntaa. Samaan aikaan monissa kunnissa ihmetellään miksi julkisesti tuotettu varhaiskasvatus tulee kalliimmaksi kuin yksityinen, Eloranta toteaa.

– Näyttää siltä, että meille on muodostunut kahden kerroksen varhaiskasvatuspalvelut. Toisinaan jopa lapsen hyvin alkanut hoitosuhde yksityisessä päiväkodissa on erityistarpeen ilmettyä katkaistu. Tämä ei voi olla oikein, Eloranta sanoo.

Elorannan mukaan tulisi vakavasti pohtia varhaiskasvatuslain muutosta sellaiseksi, että varhaiskasvatuksen palvelutuotanto ei voisi olla voittoa tavoittelevaa, aivan samoin kuin perusopetuksesta on säädetty.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE