Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

VR: Allegro-liikenne Pietariin loppuu maanantaina

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

VR keskeyttää Helsingin ja Pietarin väliä kulkevan Allegro-junan liikenteen toistaiseksi maanantaista alkaen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Sunnuntaina Helsingistä Pietariin ajetaan vain aamupäivän Allegro-vuoro ja iltapäivän juna perutaan, VR kertoo tiedotteessaan. Pietarista Helsinkiin ajetaan molemmat aikataulun mukaiset vuorot. Asiakkaat voivat perua ilman kuluja Allegro-liput, jotka on ostettu nyt peruttaville junavuoroille.

STT:n tietojen mukaan valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Tytti Tuppurainen (sd.) on lähettänyt eilen VR:n toimitusjohtaja Lauri Sipposelle osoitetun kirjeen. Kirjeessä valtioneuvoston kanslia ottaa kantaa matkustaja- ja tavaraliikenteen jatkamiseen Suomen ja Venäjän välillä.

Kirjeessä Tuppurainen sanoo Suomen valtion edellyttävän, että VR-Yhtymä noudattaa tarkasti kaikkia niitä pakotteita, joita Euroopan unioni ja muut läntiset maat ovat asettaneet Venäjää ja sen kansalaisia kohtaan. Kirjeen mukaan valtio katsoo, että Karelian Trainsia koskevien OFAC-pakotteiden vuoksi riski sille, että VR-Yhtymä tahtomattaan syyllistyisi pakoterikkomukseen Allegro-liikennettä jatkaessaan kasvaa merkittävästi. Kirjeen perusteella Yhdysvaltain asettamat OFAC-pakotteet ovat voimassa tästä päivästä eli perjantaista lähtien. Kirje on vastaus VR:n tiistaille päivättyyn kannanottopyyntöön. Vastauksessa sanotaan, että liiketoimintaa koskevat päätökset kuuluvat yhtiön hallituksen ja toimivan johdon vastuulle.

STT ei ole toistaiseksi tavoittanut omistajaohjausministeri Tuppuraista kommentoimaan asiaa.

VR:n matkustajaliikenteen johtaja Topi Simola sanoo yhtiön tiedotteessa, että tähän saakka Allegrojen liikennöintiä on jatkettu “viranomaisohjeiden mukaisesti”.

-  Tarkoituksena on ollut turvata suomalaisille pääsy Suomeen. Näiden viikkojen aikana henkilöt, jotka ovat halunneet lähteä Venäjältä, ovat ehtineet poistua maasta, Simola sanoo.

-  Nyt Allegron liikennöintiä ei ole enää pakotteiden myötä valtion omistajaohjauksen ilmoituksen mukaan tarkoituksenmukaista jatkaa, joten keskeytämme liikenteen toistaiseksi.

VR kertoi Kauppalehdelle torstaina olevansa valmis keskeyttämään liikenteen, jos se saa valtiolta uuden linjauksen. Allegro-junat omistavan Karelian Trains -yhtiön mukaan Allegro-liikennettä on pidetty yllä valtiojohdon toivomuksesta.

Junayhteys tarvitsi aikoinaan lakimuutoksia sekä Suomessa että Venäjällä

Ennen Allegroja Suomen ja Venäjän välillä liikennöivät Sibelius, Repin ja Tolstoi -nimiset junavuorot. VR:n Venäjän-liikenteen johtaja Viktoria Hurri kertoo, että perinteisten junien tilalle haluttiin nopeampi ja modernimpi yhteys.

-  Aiemmin sekä Suomen että Venäjän rautatieoperaattorit liikennöivät eri junilla. Sibelius oli VR:n junavuoro Helsingistä Pietariin, Hurri sanoo.

-  Se oli suomalaista IC-kalustoa, jota oli hieman muokattu Venäjän liikennettä varten.

Repin ja Tolstoi – Moskovan yöjuna – puolestaan olivat Venäjän rautatieyhtiön kalustoa. Vuonna 2006 VR ja Venäjän rautatieyhtiö OAO RZD perustivat Karelian Trans -nimisen yhtiön, joka hankki omistukseensa neljä uutta Allegro-junaa.

Allegrot olivat aiempia junia nopeampia, minkä lisäksi matkustuskokemus muuttui myös sujuvamman rajanylityksen ansiosta.

-  Allegroissa raja- ja tullitarkastukset hoidetaan liikkuvassa junassa. Matkustajien ei tarvitse poistua tarkastusten ajaksi junasta mihinkään, vaan he voivat istua omilla paikoillaan, Hurri selittää.

Käytäntö vaati lakimuutoksia Venäjällä. Lisäksi sekä Suomen että Venäjän rataverkkoa piti muokata lakimuutoksilla sopivaksi, jotta tavallista nopeammilla Allegro-junilla pystyttiin ylipäätään liikkumaan. Allegrojen matkustusnopeus on Hurrin mukaan 220 kilometriä tunnissa. Matka Helsingin ja Pietarin välillä taittuu kolmessa ja puolessa tunnissa.

Hurrin mukaan Allegro-yhteys on ollut varsin suosittu. Huippuvuosi oli 2019, jolloin Allegroilla matkusti Helsingin ja Pietarin välillä noin puoli miljoonaa matkustajaa.

STT – Maiju Ylipiessa, Eetu Halonen, Mia Peltola

Uutista täydennetty kauttaaltaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE