Kotimaa
5.12.2023 07:23 ・ Päivitetty: 5.12.2023 07:23
Vuonna 2022 koronavirustautiin kuolleita oli moninkertaisesti enemmän kuin kahtena edellisenä vuonna yhteensä
Koronavirustauti kasvatti kuolleisuutta viime vuonna, kertoo Tilastokeskus.
- Vuonna 2022 koronavirustautiin kuolleita oli moninkertaisesti enemmän kuin kahtena edellisenä vuonna yhteensä, kertoo Tilastokeskuksen aktuaari Kati Taskinen tiedotteessa.
Koronaan kuoli viime vuonna yli 4 300 henkilöä eli lähes seitsemän prosenttia kaikista kuolleista.
Viime vuosi oli kolmas koronavuosi Suomessa. Koronaan kuoli lähes 3 400 ihmistä enemmän kuin toissa vuonna ja lähes 3 800 enemmän kuin vuonna 2020.
Lisäksi korona oli mukana vaikuttamassa reilun 2 800 henkilön kuolemaan muuna kuin tilastoon merkittynä peruskuolemansyynä.
- Heistä joka kolmannella oli varsinaisena peruskuolemansyynä muistisairaus ja joka kolmannella sydän- ja verisuonitauti, Taskinen sanoo.
Koronarokote ei aiheuttanut viime vuonna yhtään kuolemaa.
ENITEN kuolemia aiheuttivat kuitenkin edelleen verenkiertoelinten sairaudet, jotka olivat syynä lähes joka kolmannessa kuolemassa. Pitkään jatkunut laskeva trendi verenkiertoelinten sairauksien kuolleisuudessa pysähtyi ja kuolleisuus kasvoi toissa vuodesta, tiedotteessa sanotaan.
– Kuolleisuuden kasvu kohdistui erityisesti verenpainetaudin aiheuttamiin sydän- ja munuaissairauksiin, joihin menehtyi yli 500 henkeä enemmän kuin vuotta aiemmin. Taudin taustalla oli useissa tapauksissa koronavirustauti myötävaikuttavana kuolemansyynä, Tilastokeskuksen yliaktuaari Airi Pajunen kertoo tiedotteessa.
Kuolleisuuden kasvusta huolimatta sydän- ja verisuonitautikuolleisuus oli viime vuonna miehillä ja naisilla pienempää kuin vuonna 2019 eli ennen koronapandemiaa.
Tapaturmiin ja kasvaimiin kuolleiden määrä väheni viime vuonna edeltävään vuoteen verrattuna.
Myös itsemurhien määrä jatkoi vähentymistään. Lasku on ollut suhteellisen tasaista 1990-luvulta alkaen, Tilastokeskus kertoo.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.