Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Vuores-projekti päättyi – projektijohtajasta “vapaaherra”

Pertti Tamminen (keskellä) keskittyy eläkevuosina kesäasuntoon, metsänhoitoon ja museoautoon.

Vuodenvaihteessa päättyi yksi suurimpia Tampereen kaupungin hankkeita – Vuores-projekti. Vuoreksen rakentamisesta tehtiin ensimmäiset suunnitelmat jo vuonna 1997. Vaikka projekti päättyi, Vuoreksen rakentaminen jatkuu. “Pikku kaupunki luonnon kainalossa” on houkutellut tähän päivän mennessä vajaat 3 000 asukasta. Lopullinen asukasmäärä liikkuu 13 000 – 15 000 ihmisen välillä.

Vuonna 2002 Tampereen kaupunki perusti projektijohtajan vakanssin. Virkaan valittiin diplomi-insinööri Pertti Tamminen. Projekti käynnistyi. Seuraavan vuoden marraskuussa hyväksyttiin Vuoreksen osayleiskaava. Lainvoiman se sai vasta kolme vuotta myöhemmin. Syynä monet valitukset.

Kättä väännettiin muun muassa liito-oravien tulevaisuudesta, hulevesien mahdollisista hatoista ja Särkijärven sillan vaikutuksesta itse järveen. Elettiin valituksesta toiseen ja kunnianloukkausta lähenevät kiihkeät puheenvuorot seurasivat toisiaan. Päävalittajina kolme miestä, joilla kaikilla oli mökkinsä Vuoreksen vaikutuspiirissä, joskin eri järvien rannalla.

– Kritiikki rassasi aikanaan. Stressinkin puolelle homma meni. Etenkin epäasiallinen ja valheellinen argumentointi harmittivat. Mutta vähitellen niihinkin tottui, varsinkin, kun näki, ettei todellisia valitusperusteita löytynyt, eikä projekti ollut vaarassa, Tamminen muistelee.

Mäyränmäki ensimmäisenä

Vuonna 2008 kunnallistekniikan rakentaminen käynnistyi Mäyränmäessä. Seuraavan vuoden heinäkuussa alkoi talojen rakentaminen, ja sitä seuraavana vuonna ensimmäiset asukkaat muuttavat alueelle.

Tämän jälkeen hanke eteni Vuoreksen keskustaan. Vuonna 2011 Särkijärven silta ja Vuoreksen puistokatu vihittiin käyttöön. Samana vuonna valmistui alueen ensimmäinen kerrostalo.

Seuraavana vuonna palvelut paranivat. Sale avasi päivittäistavarakaupan, ja päiväkoti aloitti liikekeskus Klaavassa. Vuonna 2012 oli vuorossa myös asuntomessut. Vuoreksessa oli noin 600 asukasta. Ensimmäiset oppilaat riensivät koulukeskukseen elokuussa 2013. Vuoden 2014 lopulla asukkaita oli noin 1 200 ja tämän vuoden alussa suunnilleen 2 800.

Myös Vuoreksen palvelujen määrä on kasvanut asukasmäärän myötä. Viime syksynä alueella aloittivat muun muassa uusi palvelusetelipäiväkoti sekä yksityinen ryhmäperhepäiväkoti. Kaupallisia palveluita Vuoreksessa on esimerkiksi kaksi lähikauppaa, kampaamoja, lounaskahvila ja pizzeria. Vuorekseen kulkee Tampereen joukkoliikenteen linja 5, jolla on 2-4 vuoroa tunnissa. Myös harrastusmahdollisuudet ovat lisääntyneet.

Vajaat 30 vuotta kolsulttina

Miltä vastuu Vuoreksesta ja kaikesta edellämainitusta tuntui projektijohtajasta?

– Vastuu oli megaluokkaa Edellinen iso kaupunkirakennehanke oli Hervanta, joka ei kaikin osin ollut onnistunut. Nyt oli pakko onnistua paremmin, Tamminen sanoo.

Voimaa tehtävän toteuttamiseen hän kertoo saaneensa sen mielenkiintousuudesta.

– Vuores, kansainvälisestikin merkittävä hankekokonaisuus, oli mahdollisuus, joka tulee eteen kerran elämässä. Erittäin hieno ja kiehtova tehtävä. Olen nauttinut varsinkin näistä viimeisistä vuosista, jolloin pitkäjänteinen työ alkaa näkyä konkreettisesti.

Projektijohtajalla on toki kokemustakin, mistä saattoi ammentaa. Ennen Vuoresta hän oli ollut 26 vuotta konsulttitoimiston palveluksessa ja siitä ajasta 16 vuotta aluetoimiston vetäjä. Tammisen mielestä noiden vuosien mieluisimpia työtehtäviä olivat muun muassa Aitolahti-Teiskon rantaosayleiskaava ja Rauman yleiskaava. Hän oli tiiminsä kanssa voittamassa myös Tampellan arkkitehtikilpailua.

Työkokemuksen perusta on rakennettu tietysti koulutuksen varaan.

– Vaikka olenkin lyhyen matikan miehiä, sain vuonna 1969 päähäni pyrkiä Teknilliseen korkeakouluun Otaniemeen, maanmittausosastolle, koska tuolloin eräs erikoistumismahdollisuus oli yhdyskuntasuunnittelu/kaavoitus. Se kiinnosti. Pääsin yllättäen sisään, Tamminen kertoo.

Koulutuksen ja työkokemuksen lisäksi oli kolmaskin tekijä, joka teki Tammisesta Vuoreksen projektijohtajan.

– Ihminen haluaa haasteita. Ajattelin, että sillä kokemuksella, joka minulla oli, voisin pärjätäkin. En keksinyt parempiakaan ehdokkaita, joten …, Tamminen toteaa pilke silmäkulmassa.

Monia suunnitelmia tekeillä ja tehtynä

Vuores on tullut tunnetuksi monista uusista innovaatioista ja niiden kehittämisestä. Ecocity -projektissa keskitytään kestävän kehityksen malleihin, kumppanuuskaavoituksessa työhön osallistuvat kaavoittajien lisäksi alueen rakentajat ja asukkaat, ympäristötaide “sulattaa” tai integroi taiteen osaksi ympäristöä, jätteenkeruulla on testattu ja toteutettu uutta tekniikkaa.

Ja vanhojen palvelujen rinnalle on tullut uusia. Vuoreksen julkisia lähipalveluita keskitetään Vuores-taloon muodostettavaan lähitoriin. Alakoulun lisäksi Vuores-talolla sijaitsevat jo päiväkoti, neuvola ja suun terveydenhoito. Suunnitteilla on tilojen osoittaminen nuorisopalveluille sekä kirjastolle. Vuores-talon laajennus valmistuu vuonna 2019, minkä jälkeen Vuoreksessa voidaan käydä koulua myös yläluokilla.

Vuoreksen Isokuusen alueelle suunnitellaan uutta pienten lasten yksikköä, joka rakennetaan mahdollisesti vaiheittain. Suunnitelman mukaan yksikköön tulee 160-paikkainen päiväkoti sekä tilat esi- ja alkuopetukselle.

Tyytyväinen mies

Tamminen sanoo olevan Vuorekseen tyytyväinen.
– Tyytyväisyys on yllätys minulle itsellenikin, koska olen varsin usein ylikriittinen. Tärkeimmät tavoitteet ovat toteutuneet tai toteutumassa.

Projektijohtaja Pertti Tamminen on jäämässä eläkkeelle. Aivan kokonaan hän ei kuitenkaan Vuoresta vielä jätä. Hän hoitaa osa-aikaisesti tämän vuoden ajan Vuoreksen puurakentamista. Ensimmäiset kaksi puukerrostaloa ovat parhaillaan tekeillä. “Puukaupunginosa” tulee Vuoreksen keskustan ja Särkijärven sillan väliselle alueelle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE