Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vuorotteluvapaa pois, työttömyysturva lyhyemmäksi – Kauppalehti: TEMin kansliapäälliköltä kovat lääkkeet

Kansliapäällikkö Jari Gustafssonin mielestä palkat ovat Suomessa liian korkeat.

– Ajatus siitä, että ihminen saa toimeentulonsa sekä työstä että sosiaaliturvasta, eikä pelkästään sosiaaliturvasta, olisi syytä saada Suomessakin läpi, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön TEM:n kansliapäällikköKauppa Jari Gustafsson Kauppalehdessä.

Gustafssonin mukaan Suomessa on liikaa järjestelmiä, jotka vievät ihmisiä pitkäksi aikaa työmarkkinoiden ulkopuolelle.

– Kodinhoidon tuen enimmäiskestoa on tarpeen lyhentää, koska se on naisten työuran kannalta todellinen tasa-arvo-ongelma. Vuorotteluvapaan ehtoja pitää edelleen tiukentaa ja järjestelmän lopettaminen tulee ottaa vakavaan pohdintaan, hän sanoo Kauppalehden Kolumnivieras-kolumnissaan.

Gustafssonin mukaan on aika käydä vakava keskustelu, kumpi on parempi vaihtoehto: pitkäaikaistyöttömyys yhteiskunnallisen tuen varassa vai paluu työllisyyteen työehtosopimuksia alemmilla palkkatasoilla.

Vuodesta toiseen uskotaan, että joku vetäisi uuden kaniinin hatusta.

Hänen mielestään palkat ovat Suomessa liian suuret verrattuna tuottavuuteen.

– Suomessa on paljon tärkeää tekemätöntä työtä, josta ei synny työpaikkoja, koska työn hinta on liian korkea suhteessa tuottavuuteen. Käsitykseni on, että markkinaehtoisemmin määräytyvät palkat yhdistettynä pienpalkkaisia auttaviin tulosiirtoihin johtaisi pienempiin tuloeroihin ja parempaan työllisyyteen. Samalla lyhennettäisiin työttömyysturvan kestoa, Gustafsson kirjoittaa Kauppalehdessä.

Lisää aiheesta

Hän sanoo suoraan, että ”on epärehellistä ajatella, että vielä jokin yksittäinen temppu olisi kokeilematta”.

– Ei ole.

Hänen mukaansa vaalikausista toiseen toivoa on pantu eri nimillä kulkevien työllisyyspakettien valmisteluun.

– Vuodesta toiseen uskotaan että joku vetäisi uuden kaniinin hatusta. TEM:ssä on taas uusi asiantunteva työryhmä istumassa, mutta me kaikki tiedämme, että suurin osa ehdotuksista tulee tyrmätyksi poliittisesti mahdottomina tai työmarkkinasopua vaarantavina, hän toteaa ennakoidessaan uusien esitysten vastaanottoa poliittisella kentällä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE