Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Vuosi Yhdysvaltain shokkivaaleista: näin Trumpia kannattaneet äänestäisivät nyt

Amerikkalainen Politico kertoo, että Donald Trumpia vuosi sitten pidetyissä Yhdysvaltain presidentinvaaleissa kannattaneet ovatkin suurelta osin pysyneet hänen tukenaan, vaikka presidentin kannatusluvut ovat olleet historiallisen alhaisia.

Politicion teettämän kyselyn mukaan Trumpia äänestäneistä 82 % olisi valmis tukemaan häntä myös uudelleen. Vain 7 % Trumpia äänestäneistä sanoo nyt, ettei tämä enää saisi heidän ääntään.

Kyselyssä selvitettiin myös, mitä toista ehdokasta, demokraattien Hillary Clintonia tukeneet ajattelevat nyt. Heistäkin 78 % on edelleen sitä mieltä, että äänestäisivät Clintonia uudelleen. 8 % on muuttanut kantaansa.

“Ne jotka tukevat presidentti Trumpia suhtautuvat myönteisemmin omaan taloudelliseen tilanteeseensa kuin ne jotka eivät kannata”, kommentoi tutkimuslaitoksen edustaja Politicolle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE