Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vuosien luottotiedottomuus ilman syytä – kansanedustajat vaativat perintäyhtiöille korvausvelvollisuutta

Kansanedustaja Satu Taavitsainen (sd.) pitää hätkähdyttävänä perintäyhtiö Lowell Suomi Oy:n virhettä, joka johti 725 aiheettomaan maksuhäiriömerkintään.

– Virhe näkyi heti ihmisten arjessa ja vaikutti välittömästi negatiivisesti ihmisten mahdollisuuteen käyttää pankkikorttia, hankkia vakuutusta, saada sähkösopimusta ja tehdä vuokrasopimusta. Eli aivan perusasiat estyivät aiheettoman maksuhäiriömerkinnän vuoksi, Taavitsainen sanoo.

Taavitsainen on eduskunnassa toimivan ulosottoon joutuneiden tukijat -ryhmän puheenjohtaja. Hän on jättänyt yhdessä kansanedustaja, ryhmän jäsen Katja Taimelan (sd.) kanssa oikeusministeri Antti Häkkäsen (kok.) vastattavaksi kirjallisen kysymyksen virheellisistä maksuhäiriömerkinnöistä.

– Kansalaiset kertovat aiheettomista maksuhäiriömerkinnöistä, joita on aiheutunut perintäyhtiöiden, käräjäoikeuksien tai ulosottomiehen virheiden vuoksi. Pidän erittäin haitallisena sitä, että kaikkia virheellisiä merkintöjä ei ole korjattu. Käytännössä tämä merkitsee ihmisen asettamista useaksi vuodeksi luottotiedottomaan tilanteeseen täysin syyttä, sanoo Taavitsainen.

Taimela muistuttaa siitä, että myös eduskunnan oikeusasiamies on nostanut virheelliset maksuhäiriömerkinnät esiin vuoden 2017 kertomuksessaan.

“Tästä on seurattava vahingonkorvausvelvollisuus virheistä vastuussa oleville.”

– Oikeusasiamies myös linjasi, että oikeusministeriön tietojärjestelmästä ei tule luovuttaa luottotietolain ja henkilötietolain vastaisia tietoja luottotietoyhtiöille. Lisäksi velallisten oikeusturvan toteutumiseksi on tärkeää, että tietojärjestelmän puutteellisesta toiminnasta johtuneet virheelliset merkinnät poistetaan luottotietorekistereistä ja vastaisuudessa estetään tällaisten tietojen luovutus luottotietoyhtiöille, Taimela sanoo.

Taavitsainen ja Taimela moittivat, että nykytilanteessa yritykset voivat jättää virheet korjaamatta, koska valvonta ei toimi. Tätä voidaan heidän mukaansa parantaa säätämällä maksuhäiriörekisterin ylläpitäminen julkiseksi tehtäväksi, jolloin valvonta kuuluisi eduskunnan oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin toimivaltaan.

Kansanedustajien mukaan on päivänselvää, että virheelliset merkinnät aiheuttavat vahinkoa kansalaisille. Tästä on seurattava vahingonkorvausvelvollisuus virheistä vastuussa oleville, he vaativat.

Taavitsainen ja Taimela esittivät oikeusministerin vastattavaksi seuraavat kysymykset:

– Mitä ministeri aikoo tehdä sille, että maksuhäiriömerkintöjen tekemisessä ja rekisterin ylläpidossa vallitsee tällä hetkellä viidakon lait?

–  Näkeekö ministeri ongelman siinä, että luottotietoyhtiölle voi olla hyödyllistä, jos virheellinen maksuhäiriömerkintä jää rekisteriin, ja tämä aiheuttaa intressiristiriidan, jossa rekisterinpitäjä hyötyy siitä, kun virheitä ei korjata?

– Kuinka ministeri aikoo parantaa maksuhäiriömerkintöjen asianmukaista ja yhdenvertaista käsittelyä sekä nopeuttaa virheiden korjaamista ja vahingonkorvausvelvollisuuden toteutumista?

– Aikooko ministeri esittää maksuhäiriörekisterin ylläpitämistä julkiseksi tehtäväksi, jolloin rekisterin valvonta tulisi eduskunnan oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin valvonnan piiriin?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE