tyovaenkirjallisuuspaiva
kaisaniemi

Vuosilomalain muutos huolettaa – ”Vaikutus naisten ja miesten tasa-arvoon on negatiivinen”

Kuva: Jukka-Pekka Flander
SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen esitti huolensa vuosilomalaista.

Vasemmistopuolueet kritisoivat hallituksen kaavailemaa vuosilomalain muutosta erityisesti siltä osalta, että se lyhentäisi vuosilomien kertymistä äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaalla. SDP:n ja vasemmistoliiton mukaan ehdotus leikkaisi naisten ja äitien etuja, ja uhkaisi kasvattaa sukupuolten välistä palkkakuilua.

Nykyisen lain mukaan työntekijälle kertyy vuosilomaa koko perhevapaan ajalta lukuun ottamatta hoitovapaata. Hallitus esittää, että vuosilomaa kertyisi enintään kuuden kuukauden ajalta.

Vasemmistopuolueet muistuttavat, että naiset käyttävät tällä hetkellä yli 90 prosenttia vanhempainvapaista.

SDP:n Satu Taavitsaisen mielestä ehdotus ei ole hyvä eikä reilu.

– Vaikutus naisten ja miesten tasa-arvoon on negatiivinen. Pienten lasten vanhemmilta lomien leikkaaminen 40 prosentilla on aivan kohtuutonta tietäen lapsiperheiden olevan jo ennestään kovilla.

Li Anderssonin (vas.) mukaan muutos tarkoittaisi myös sitä, että kuntatyönantajat asetetaan epäedullisempaan asemaan yksityisen puolen työnantajiin nähden.

– Julkisella sektorilla vuosilomien kertymisestä on säädetty työehto- ja virkasopimuksissa. Nämä eivät lainmuutoksen myötä muutu, mutta korvauksia työnantajalle maksetaan jatkossa vain lakisääteisen kuuden kuukauden maksimin mukaan.

”Ei näyttöä väärinkäytöksistä”

Vuosilomalakiin palautettaisiin lisäksi työntekijän omavastuu lomalla sairastamiseen. Työntekijällä olisi sairastuessaan kuuden ensimmäisen päivän omavastuu, ja vasta tämän ylittävät lomalle osuvat sairauspäivät voisi pyytää siirrettäviksi.

– Ihmettelen vasta vuonna 2013 voimaan tulleen lain muuttamista. Laista ei ole vielä edes ehditty tekemään vaikutusarviointia, eikä ole olemassa näyttöä siitä, että laki olisi aiheuttanut merkittävää ja olennaista rasitusta työnantajille. Ei ole myöskään näyttöä väärinkäytöksistä, Taavitsainen sanoi.

Hänen mukaansa omavastuun muuttaminen kuuteen päivään lisäisi yrityksissä myös hallinnollisia kustannuksia.

Kristillisdemokraatit Niinistön takana – ei aseta omaa ehdokasta

Kuva: Lehtikuva / Roni Rekomaa
Sauli Niinistö.

Kristillisdemokraatit ei aseta omaa ehdokasta presidentinvaaleihin. Puoluekokous päätti suositella jäsenistölleen presidentti Sauli Niinistön tukemista jatkokaudelle.

Esityksen Niinistön tukemisesta teki puolueen puheenjohtaja Sari Essayah.

Puoluekokouksen päätöksessä todetaan, että jäsenistö on laajalti tyytyväinen Niinistön ulko- ja turvallisuuspoliittiseen linjaan.

KRP: Yksi terroriepäilyistä vielä karkuteillä, molemmat kuolleet ovat naisia

Kuva: Lehtikuva/Vesa Moilanen
Tutkinnanjohtaja keskusrikospoliisin rikoskomisario, tutkinnanjohtaja Christa Granroth, keskusrikospoliisin päällikkö Robin Lardot ja Lounais-Suomen poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Kari Puolitaival keskusrikospoliisin tiedotustilaisuudessa Turussa. KRP järjesti tiedotustilaisuuden liittyen Turun puukotuksiin.

Lauantaina KRP:n tidotustilaisuudessa ilmeni, että yksi Turun terropuukotuksesta epäillyistä on yhä karkuteillä. Yhdestä henkilöstä tehty kansainvälinen etsintäkuulutus. Pääepäillyn lisäksi tutkitaan siis yhteensä viiden ihmisen osuutta joukkopuukotukseen.

Molemmat kuolleet ovat naisia. Haavoittuneista kuusi on naisia ja kaksi miehiä. Uhreiksi on valikoitunut naisia. Miesuhrit ovat auttaneet uhreja tai yrittäneet estää tekoa.

Tapauksessa on poliisin mukaan yksi aktiivinen toimija, joka on ilmoittanut iäkseen 18 vuotta. Marokkolaista on yritetty puhuttaa. Kuulusteluja yritetään vielä tänään. Neljä muutakin pidätettyä on marokkolaisia.

Näyttää KRP:n mukaan siltä, että epäily valitsi uhrinsa sattumanvaraisesti. Poliisipartio käskytti epäiltyä. Käskytys ei tehonnut ja poliisi ampui alaraajaan. Poliisin käsitys on, että tilanteessa toimittiin ohjeiden mukaisesti.

Konkreettista turvallisuusuhkaa ei poliisin mukaan enää ole. Valmiutta nostettu Turussa ja koko Suomessa varotoimenpiteenä.

MTV: Turun epäilty saanut aiemmin kielteisen turvapaikkapäätöksen

MTV:n uutisten tietojen mukaan Turun puukotuksista epäilty 18-vuotias marokkolainen mies on saanut aiemmin Suomessa kielteisen turvapaikkapäätöksen. MTV:n mukaan poliisilähde vahvistaa asian.

MTV:n tietojen mukaan mies olisi tullut Suomeen turvapaikanhakijana viime vuonna.

Turun keskustan joukkopuukotuksessa kuoli eilen kaksi ihmistä ja haavoittui kahdeksan.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Husu Hussein: Suomalaisina selviämme yhdessä

Husu Hussein.

Abdirahim ”Husu” Hussein Mohamed kääntäisi Turun puukotustapauksessa nyt katseet ja myötätunnon omaisiin. Sen sijaan, että itse uhriutuisimme, rukoilkaamme omaisten ja eritoteten vielä tehohoidossa olevien puolesta, että he selviävät. Husu sanoo.

– Tämä on tragedia, mutta yhdessä suomalaisina me selviämme tästä. Vihanlietsonta on turhaa.

Husu itse sattui olemaan Turussa lähettyvillä, kun terrori-isku tapahtui, muttei halua kommentoida asiaa sen enempää.

– Omaiset ovat nyt keskiöissä, lähettää Husu terveisiä.

Pääministeri Sipilän tiedotustilaisuus pidetään tänään kello 16

Kuva: lehtikuva/ville männikkö

Pääministeri Juha Sipilä pitää tiedotustilaisuuden Turun tapahtumista klo 16 Valtioneuvoston linnassa Helsingissä. Hallitus on neuvotellut tänään asiasta.

KRP:n tiedotustilaisuus alkaa kello 14 Turussa ja Suojelupoliisin tiedotustilaisuus kello 15 Helsingissä.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta