Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Vuoto syytä käsitellä” – Kohutun valinnanvapauslausunnon käsittely jatkuu eduskunnassa

Päijät-Hämeen keskussairaala Lahdessa.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan sote-luonnoksen vuotaminen medialle on vakava asia, arvioi suurimman hallituspuolueen keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen torstai-iltana.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Vuoto on syytä käsitellä perustuslakivaliokunnassa. Pidän asiaa vakavana, Kaikkonen kirjoitti tekstiviestitse STT:lle.

Kaikkonen kirjoitti torstai-iltana myös Twitterissä, että tietojen vuotaminen mediaan kertoo siitä, että jotkut jarruttavat sotea “aivan kaikin keinoin”. Kaikkonen ei tarkemmin täsmentänyt, keihin hän viittaa.

Kaikkonen kuitenkin totesi vielä, ettei hän tiedä kuka vuotaja on.

– Ensin kyllä pelmahtaa mieleen, että ehkä joku sellainen, jolla siihen intressi. Siitä olen varma, että vuodettu on, hän vielä kirjoitti.

Lisää aiheesta

Sote-uudistuksesta tehdystä lausuntoluonnoksesta uutisoi torstaina Ilta-Sanomat. Lehden mukaan perustuslakivaliokunnan lausuntoluonnoksessa katsotaan, että sote-uudistuksen valinnanvapautta ei tule toteuttaa hallituksen esittämässä aikataulussa.

IS sai haltuunsa tiistaille päivätyn luonnoksen, joka voi vielä muuttua ennen lopullista lausuntoa.

Luonnolsessa katsotaan, että hallituksen esitykseen liittyy nyt liian suuria riskejä perusoikeuksien turvaamisen kannalta. Näin ollen esitys muodostuisi perustuslain vastaiseksi.

IS kertoo, että valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan sote- ja maakuntauudistus on kuitenkin toteuttavissa kunhan siihen tehdään kaikki perustuslakivaliokunnan vaatimat korjaukset. Valiokunta katsookin luonnoksen mukaan, että uudistus pitäisi viedä eteenpäin vaiheittain, ja uudistaa ensin hallinnon rakenteet.

IS arvioi uutisessaan lausunnon linjauksen tarkoittavan sitä, että uudistuksen jokaista porrasta siirrettäisiin esimerkiksi vuodella eteenpäin. Hallituksen esityksessä vastuu sote-palveluista siirtyisi kunnilta maakunnille vuoden 2020 alusta.

Maakuntien ja valtuustojen taas on määrä järjestäytyä vuoden 2019 alusta. Maakuntavaaleja hallitus on esittänyt järjestettäväksi lokakuun lopussa.

Lausunnon käsitteleminen jatkuu perjantaina klo 8:00.

Valiokunnan lopullista lausuntoa odotetaan yhä. Lausunnon arvioitiin valmistuvan jo tällä viikolla, mutta torstaina perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) kertoi medialle, ettei lausuntoa saada tällä viikolla valmiiksi. Lapintie arvioi, että lausunto valmistuu ensi viikolla.

Lausunnon käsitteleminen jatkuu tänään perjantaina eduskunnassa klo 8:00 aamulla. Vuoto on todennäköisesti esillä myös valiokunnan kokouksessa.

Perustuslakivaliokunnan sisältä tapahtunut vuoto on saanut voimakasta kritiikkiä myös esimerkiksi SDP:n puheenjohtaja Antti Rinteeltä sekä Turun yliopiston julkisoikeuden professori Juha Lavapurolta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE