Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Wärtsilän moottoreiden kulutusta ilmoitettu alakanttiin – “Teot jyrkästi konsernin politiikan vastaisia”

Wärtsilän moottoreista osa kuluttaa ilmoitettua enemmän polttoainetta.

Moottoreita valmistava Wärtsilä kertoo havainneensa sisäisessä tarkastuksessaan, että tietyt sen valmistamat merimoottorit kuluttavat ilmoitettua suuremman määrän polttoainetta.

Virhettä saattaa Wärtsilän mukaan esiintyä noin kahdessa prosentissa yhtiön kaikista moottoritoimituksista. Epätarkkuudet ovat keskimäärin yhden prosentin polttoaineenkulutuksesta, yhtiö kertoo.

Wärtsilän mukaan poikkeamia on aiheuttanut rajallinen joukko ihmisiä, jotka ovat toimineet työohjeiden ja toimintaperiaatteiden vastaisesti.

– Nämä teot ovat jyrkästi konsernin politiikan vastaisia, ja yhtiö ottaa asian äärimmäisen vakavasti, Wärtsilä kertoo tiedotteessa.

Konsernijohtaja kertoo myös, että yhtiö on ollut yhteydessä asiakkaisiinsa.

Tarkastus tehtiin Wärtsilän Triesten tuotantokeskuksessa Italiassa ennen tuotteiden toimittamista asiakkaille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE