Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Washington Post: Trump on nyt itse erikoissyyttäjän tutkinnan kohde

Donald Trump.

Yhdysvalloissa Venäjä-tutkintaa johtava erikoissyyttäjä Robert Mueller selvittää myös, yrittikö presidentti Donald Trump estää oikeutta, kertoi Washington Post keskiviikkona. Lehti perusti juttunsa nimettömiin viranomaislähteisiin.

Lehden mukaan Muellerin tutkimukset alkoivat kohdistua presidenttiin toukokuussa pian sen jälkeen, kun Trump oli erottanut FBI:n johtajana toimineen James Comeyn. Comey on sanonut, että Trump kehotti FBI:ta lopettamaan tutkimukset, jotka koskivat Trumpin entistä turvallisuusneuvonantajaa Michael Flynniä.

Mueller nimitettiin erikoissyyttäjäksi Venäjä-tutkintaan pian Comeyn erottamisen jälkeen.
Lehden tietojen mukaan Mueller aikoo haastatella Trump-epäilyiden takia kolmea viranomaista: kansallisen tiedustelupalvelun DNI:n päällikköä Daniel Coatsia, kansallisen turvallisuuspalvelun NSA:n johtajaa Mike Rogersia sekä vastikään turvallisuuspalvelun varajohtajan paikalta eronnutta Richard Ledgettiä.

Trumpin asianajaja kiistää jyrkästi

Muellerin on aiemmin kerrottu tutkivan sitä, yrittikö Venäjä vaikuttaa Yhdysvaltojen presidentinvaaleihin. Tutkinnassa selvitetään myös Trumpin kampanjatyöntekijöiden Venäjä-kytköksiä.

Washington Postin mukaan Muellerin kiinnostus kohdistuu nyt muun muassa siihen, että Coats olisi maaliskuussa kertonut Trumpin pyytäneen pyytänyt häntä puuttumaan Comeyn toimiin, jotta tämä ei keskittyisi Flynniin FBI:n Venäjä-tutkinnassa. Muutamaa päivää myöhemmin Trump olisi pyytänyt sekä Coatsia että Rogersia julkaisemaan lausunnot siitä, ettei hänen kampanjansa ja Venäjän välisistä yhteyksistä ole todisteita. Lehden mukaan miehet kieltäytyivät.

Trumpin asianajaja Marc Kasowitz on vastannut lehden väitteisiin raivoisasti sanoen, että jutun takana on liittovaltion poliisi FBI. Hän kutsui juttua törkeäksi, anteeksiantamattomaksi ja laittomaksi, mutta ei kiistänyt sitä.

Lisää aiheesta

Myöhemmin myös Trump tviittasi aiheesta:

– He keksivät tarinan salaliitosta venäläisten kanssa, mutta eivät löytäneet mitään todisteita, joten he käyttävät keksittyä tarinaa perusteena oikeuden estämisestä.

STT-AFP, Washington

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE