Ulkomaat
2.11.2020 22:00 ・ Päivitetty: 2.11.2020 22:25
Wienin poliisi: Kuudessa eri paikassa on ammuttu – Lehti: Useita kuolleita
Wienin keskustan ampumisessa on kuollut ainakin kaksi ihmistä, joista toinen on hyökkääjä, kertoo Wienin poliisi Twitterissä.
Kronen Zeitung -lehden mukaan kuolleita olisi useita.
Poliisin mukaan rikoksesta epäiltyjä on useita.
Kuudessa eri paikassa on ammuttu. Poliisin mukaan iskussa on ollut mukana useita automaattiaseilla varustautuneita epäiltyjä. Hyökkäys alkoi iltakahdeksalta paikallista aikaa.
Useita ihmisiä on loukkaantunut.
Itävallan pääkaupungissa Wienissä on tehty todennäköinen terrori-isku, kertoo maan sisäministeri Karl Nehammer.
Isku tapahtui lähellä keskustassa sijaitsevaa synagogaa, mutta toistaiseksi ei ole varmaa, oliko itse pyhäkkö iskun kohteena.
Wienin poliisi on kehottanut ihmisiä pysymään sisätiloissa ja hakeutumaan suojaan.
– Ensin se kuulosti räjähdykseltä. Sitten selvisi, että ne olivat laukauksia, ja näin miehen, joka juoksi katua pitkin tulittaen ympäriinsä automaattiaseella. Sen jälkeen poliisi tuli paikalle ja vastasi tuleen, kuvaili nimettömänä pysytellyt silminnäkijä Itävallan yleisradioyhtiölle.
Silminnäkijän mukaan mies ampui ainakin 50 laukausta.
Sosiaaliseen mediaan ladatussa videossa näkyy valkoisiin pukeutunut mies, jolla on käsissään automaattiase.
Still active: Stay at home! If you're on the Streets, take shelter! Keep away from public places, don't use public Transportation! #0211w
— POLIZEI WIEN (@LPDWien) November 2, 2020
CONFIRMED at the moment:
*08:00 pm: several shots fired, beginning at Seitenstettengasse
*several suspects armed with rifles
*six different shooting locations
* one deceaced person, several injured (1 officer included)
*1 suspect shot and killed by police officers #0211w— POLIZEI WIEN (@LPDWien) November 2, 2020
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.