Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Wildersin puolue jäämässä kauas kärjestä Hollannissa

Mark Rutten keskustaoikeistolainen VVD-puolueen jäseniä vaalitunnelmissa.

Äärioikeistolainen vapauspuolue on jäämässä kauas kärjestä Hollannin parlamenttivaaleissa.

Ulkomaalais- ja EU-vastaisilla teemoilla kampanjoinut Geert Wildersin vapauspuolue on ovensuukyselyiden perusteella saavuttamassa uudessa parlamentissa 19 paikkaa, kun aiempi määrä oli 12.

Wilders kommentoi alustavia tuloksia Twitterissä. Pääministeri Mark Rutte ei pääse minusta eroon vielä, Wilders tviittasi.

Rutte näytti saavan ovensuukyselyiden perusteella torjuntavoiton Hollannin parlamenttivaaleissa.

Rutten keskustaoikeistolainen VVD oli säilyttämässä paikkansa suurimpana puolueena, mutta kirvelevällä vaalituloksella. Puolue oli menettämässä neljänneksen paikoistaan ja saamassa vain 31 edustajaa 150-paikkaiseen parlamenttiin.

Euroryhmän puheenjohtaja vaihtunee.

Ovensuukyselyt eivät vielä ole lopullinen totuus vaalituloksesta, sillä ihmiset eivät välttämättä äänestä sitä puoluetta, jonka kyselyssä mainitsevat.

Lisää aiheesta

Wildersin puolueen menestystä on seurattu tarkoin, sillä Hollanti avasi keskiviikkona tärkeän vaalivuoden.

Brexitin ja Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen Euroopassa jännitetään, jatkuuko populistien voittokulku myös Ranskan ja Saksan vaaleissa.

Vapauspuolue, kristillisdemokraatit ja demokraattipuolue D66 olivat rinnatusten, kukin saamassa parlamenttiin vajaat 20 paikkaa.

Suurimman vaalivoiton oli saamassa vihervasemmiston Groenlinks, joka oli saavuttamassa 12 lisäpaikkaa.

Työväenpuolue koki järisyttävän vaalitappion ja oli romahtamassa toiseksi suurimmasta puolueesta vain yhdeksään paikkaan.

Tämä tarkoittaa näillä näkymin myös sitä, että euroryhmän puheenjohtaja vaihtuu. Ryhmää on neljä vuotta johtanut työväenpuolueen Jeroen Dijsselbloem.

Vaikeat hallitusneuvottelut luvassa.

Hollantilaisten itsensä mielestä vaaleissa on ollut kyse paljon muustakin kuin maahanmuutosta.

Terveydenhuollon maksut, eläkeikä ja työelämän uudistukset ovat olleet isoja teemoja, joista puolueet ovat puhuneet kampanjoissaan.

Hollannin taloudella menee hyvin, minkä takia vaalikeskusteluja on päästy käymään positiivisista lähtökohdista, sanoo tutkimuslaitos Clingendaelin vanhempi tutkija Adriaan Schout.

– Isoin keskustelu on käyty siitä, miten talouskasvun mukanaan tuoma hyvinvointi jaetaan, Schout summasi STT:lle keskiviikkona.

Wildersin rajuista lausunnoista huolimatta maahanmuutto ei Schoutin mukaan noussut isoksi teemaksi.

Käsillä ei ole isoa maahanmuuttokriisiä, joten Wildersin muslimi- ja maahanmuuttovastaiset heitot eivät puhutelleet kuten 2015, jolloin pakolaiskriisi siivitti populistijohtajan kannatusmittausten kärkeen.

Pääministeri Mark Rutten VVD on isoimpana puolueena saamassa vetovastuun hallitusneuvotteluissa.

Puoluekentän sirpaloitumisen takia edessä ovat vaikeat neuvottelut.

– Hallituksen muodostamisen kannalta 5–6 puoluetta on tärkeässä asemassa, Schout arvioi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE