Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

D-kasvo

WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas on tahtomattaan guru: “Ilmastonmuutosasioissa on samanlaisia piirteitä kuin uskonnossa”

Energiateollisuuden kevätseminaari on juuri alkanut Lahden Sibeliustalolla. Puusepän salissa on vain muutamia tyhjiä tuoleja. Pääpuhuja, Maailman ilmatieteen järjestö WMO:n pääsihteeri Petteri Taalas astelee juontaja Peter Nymanin ilmastoguru-hehkutuksin lavalle. Hän on tullut vierailulle Lahteen Sveitsin Genevestä.

Virpi Kirves-Torvinen

– Guru-nimitys ei kauheasti lämmitä. Gurusta tulee mieleen harmaa intialainen partasuu puolialastomana pylvään päässä, Taalas keventää tunnelmaa heti alkuun.

Yleisö kuuntelee Taalasta hiljaa. Hän kertoo pitävänsä energia-alaa tärkeänä ja houkutelleensa poikiaan opiskelemaan sitä, onnistumatta. Taalas muistuttaa ilmastoystävällisen sähkön ja kaukolämmön olevan olennainen osa energiateollisuutta. Hän kutsuu yleisöä ”mainettaan paremmaksi”.

Taalas sanoo Demokraatin haastattelussa seminaarin jälkeen, että valtionpäämiehet ja poliittiset päättäjät ovat avainasemassa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Uuden hallituksen on tärkeintä pystyä ilmastomyönteisiin kompromisseihin.

– Suomella on EU:ssa puheenjohtajavuosi. Suomi pystyy vaikuttamaan myös muita kanavia pitkin ulkopolitiikassa. On erittäin hyvä, että ilmastonmuutoksen torjunta on noussut nyt puolueiden agendalle. Sen ratkaisemisessa on keskeistä, mikä on Suomen kannalta järkevää. Ei pidä mennä pelkkä innostus edellä.

Kiireellisintä olisi Taalaksen mukaan siirtyä Suomessa uusiutuvan energian, sähköautojen ja biopohjaisten polttoaineiden käyttöön. Yksityiset investoijat ovat avainasemassa. Myös kuluttajat tarvitsevat tukea ilmastomyönteisten ratkaisujen tekemiseen.

Jos Suomi lopettaisi metsävaroihin liittyvän taloustoiminnan, se siirtyisi toiseen maahan.

Vahvat tunnelataukset ovat osa ilmastokeskustelua. Siitä Taalaskin on saanut osansa. Hän suhtautuu saamaansa kritiikkiin ymmärtäen, vaikka se on ollut toisinaan kovaa.

Hän ihmettelee, miten ”vihreää” asenteellisuutta näkyy myös toimittajien keskuudessa. Pääsihteerin oma linja on kertoa ihmisille mahdollisimman paljon ilmastonmuutoksesta. Taalas suosii vaihtoehtoja, joissa kaikki voittavat. Ilmastonmuutos voi olla myös bisnesmahdollisuus, kuten säälaitteita valmistavalle Vaisalalle, jonka tuotteiden kysyntää säiden ääri-ilmiöt ovat huomattavasti lisänneet. Pohjoismaat ovat olleet hyvänä esimerkkinä yhtäaikaisessa talouskasvun edistämisessä ja päästöjen vähentämisessä. Taalas peräänkuuluttaa viisautta ja malttia.

– Samanlaisia piirteitä ilmastonmuutosasioissa on kuin uskonnossakin.

PETTERI TAALAS
syntynyt 1961 Helsingissä
meteorologi
filosofian tohtori, dosentti
työskennellyt Maailman ilmatieteen järjestön (WMO) pääsihteerinä Genevessä vuodesta 2016 Suomen IPCC-ryhmän puheenjohtajana vuodesta 2008
työskennellyt Ilmatieteen laitoksen johtajana 2002–2016
Suomen tiedeakatemian jäsen
vuoden 2019 ulkosuomalainen
asuu Genevessä
naimisissa, viisi lasta
Taalaksen isoisä oli lestadiolainen ja setä ortodoksi. Hän vertaa ilmastonmuutoksessa olevan yhtä lailla erilaisia linjoja. Niin kuin uskonnossa, niin ilmastonmuutoksessa Taalas haluaa olla maltin vaalija. Ilmastonmuutoksen torjumiseen ja asioiden kiistämiseen hän ei ole enää juurikaan törmännyt. Skeptikkojen ääni on vaiennut.

Suomen erityispiirteenä Taalas pitää metsien käytön ja hiilinielujen huomattavaa painottamista keskusteluissa. Hän muistuttaa, ettei globaalin ongelman ratkaisussa olennaisinta ole Suomen metsien käyttö vaan fossiilisista polttoaineista luopuminen. Suomi on jo hyödyntänyt kasvanutta hiilivarastoaan EU-tason päästöneuvotteluissa. Pidemmällä aikavälillä hiilinielujen tehostamista pitää tehdä koko maailman mittakaavassa.

– Jos Suomi lopettaisi metsävaroihin liittyvän taloustoiminnan, se siirtyisi toiseen maahan. Suomen on ratkaistava omien metsävarojensa käyttö.

WMO järjesti ensimmäisen ilmastokonferenssinsa 1979 ja perusti samalla IPCC:n, hallitusten välisen ilmastopaneelin, jonka ensimmäinen raportti julkaistiin vuonna 1988. IPCC sai Nobelin rauhanpalkinnon yhdessä Yhdysvaltain entisen varapresidentin Al Goren kanssa vuonna 2007. Taalas oli ainoana suomalaisena esittelemässä IPCC:n ilmastoraporttia Genevessä lokakuussa 2018. Se oli mieleenpainuva hetki.

– Tieteelliset perusfaktat ovat olleet suurin piirtein samoja kaikissa IPCC:n raporteissa. Sitten 1980-luvun olemme joutuneet useita kertoja laskemaan uuden pahimman skenaarion päästöjen kasvun rikottua uusia ennätyksiä.

Lue Petteri Taalaksen koko haastattelu maksutta diginä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE