Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Wolkswagenin skandaalin seuraus – “laajalla ryhmäkanneoikeudella on tarve”

Liisa Jaakonsaari.

Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (S&D) on esittänyt ryhmäkanneoikeusdirektiivin säätämisestä kirjallisen kysymyksen komissiolle. Suomessa, kuten monessa muussa jäsenmaassa ryhmäkanteen voi nostaa ainoastaan kuluttaja-asiamies. Viimeaikoina on tullut esille useita tapauksia joissa kuluttaja-asiamies olisi voinut nostaa ryhmäkanteen, mutta ei ole sitä tehnyt.

– Esimerkiksi Volkswagenin päästöhuijausasia, jossa dieselajoneuvojen synnyttämistä todellisista päästöistä on annettu väärää tietoa ja näin huijattu kuluttajia, on vielä kilpailu- ja kuluttajansuojavirastossa kesken, toteaa Jaakonsaari.

Ratkaisu olisi komission vuonna 2013 ryhmäkanteista antaman suosituksen laajentaminen direktiiviksi. Tällöin hallituksen olisi tartuttava asiaan.

– Suosituksessa esitetään jo nyt, että myös yksityishenkilöt tai yhteisöt voisivat nostaa kieltokanteen tai vahingonkorvausvaatimuksen. Se etteivät suomalaiset Volkswagen-omistajat voi itsenäisenä ryhmänä nostaa kannetta, heikentää paitsi kuluttajansuojaa, mutta myös neuvotteluasemia suhteessa yrityksiin toteaa Liisa Jaakonsaari.

Tiistaina mepit äänestivät suosituksistaan komissiolle, jossa vaativat nopeaa toimintaa uusien autojen tarkastuksien laadun parantamiseksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE