Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

WP: USA:n opetusministeri ajaa yliopistoihin uudistusta – ehdotuksessa muun muassa tiukennettaisiin seksuaalisen ahdistelun määritelmää

Yhdysvalloissa opetusministeri Betsy DeVosin on tarkoitus pian julkaista uudistus, jonka myötä seksuaalisesta ahdistelusta syytetyt saavat yliopistoissa lisää oikeuksia, kertovat asiasta perillä olevat lähteet Washington Postille.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Uudistuksen myötä yliopistot saisivat selvittää tarkemmin väitettyä ahdistelua ja syytöksiä esittäneitä saisi muun muassa ristikuulustella.

Ehdotuksessa myös tiukennettaisiin seksuaalisen ahdistelun määritelmää ja pienennettäisiin yliopistojen vastuuta.
Ehdotus on tarkoitus julkaista lähiaikoina, mahdollisesti jo tällä viikolla.

Merkittävin muutos DeVosin uudessa ehdotuksessa on ristikuulustelun mahdollisuus. Ristikuulustelun toteuttaisi neuvonantaja tai juristi. Yhden hallinnon virkamiehen mukaan osapuolet voisivat olla eri huoneissa, jos tätä vaaditaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE