Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Wuhanista löytyi neljä oireetonta koronatapausta, liki miljoona ihmistä joutui eristyksiin – Kiina jatkaa yhä nollalinjaa

LEHTIKUVA / AFP / STR
Ihmiset jonottivat koronavirustesteihin Kiinan Wuhanissa 6. maaliskuuta 2022.

Liki miljoona ihmistä Wuhanissa Kiinan keskiosassa on määrätty eristyksiin sen jälkeen kun koronatesteissä löydettiin neljä oireetonta tapausta, kertoo yleisradioyhtiö BBC. Globaalin koronapandemian katsotaan alkaneen Wuhanista loppuvuonna 2019.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Jiangxian piirikunnan asukkaat on määrätty pysymään sisällä kodeissaan tai majoituspaikoissaan ainakin kolmen päivän ajan.

Wuhanin asukkaita testataan toistuvasti koronatartuntojen varalta. Taannoisissa testeissä löytyi kaksi oireetonta tartuntaa ja jäljityksen jälkeen vielä kaksi tartuntaa lisää.

Miljoonia eristetty

Kiina noudattaa edelleen tiukkaa nollakoronapolitiikkaa, toisin kuin länsimaat, jotka ovat hyväksyneet sen, ettei viruksesta päästä enää eroon. Tiukan linjan vuoksi maassa on ollut toistuvia koronasulkuja ja miljoonia ihmisiä on määrätty pysymään kodeissaan.

Shanghaissa tiukka koronasulku loppui vasta viime kuussa, kestettyään kaksi kuukautta. Vaikka koronasulku on päättynyt, asukkaita testataan jatkuvasti tartuntojen varalta.

Jatkuvat koronasulut ovat häirinneet pahasti Kiinan taloutta. Suuri määrä kiinalaisyhtiöitä onkin siirtynyt niin sanotun suljetun kierron järjestelmään, jossa työntekijöitä kehotetaan jäämään työvuoron jälkeen työpaikalle, jotta mahdollisuudet saada koronatartunta pienenisivät.

Wuhanin villieläintori oli koronapandemian alkujuuri

Aikaisemmin tällä viikolla Science-lehdessä julkaistut tutkimustulokset vahvistivat, että koronapandemia sai alkunsa juuri Huananin villieläintorilta Wuhanissa.

Tähän mennessä oli ollut auki kysymys siitä, siirtyikö virus ihmisiin luonnollisesti vai oliko syynä laboratoriossa tapahtunut onnettomuus. Kysymys on ollut tärkeä seuraavan mahdollisen pandemian estämiseksi.

Tutkimuksista toinen analysoi koronatapausten maantieteellistä kehittymistä ensimmäisenä kuukautena pandemian alussa joulukuussa 2019. Tutkimus osoitti, että aivan ensimmäiset tapaukset esiintyivät ryppäinä Wuhanissa Huananin villieläintorin ympärillä.

Torilla myytiin muiden muassa eläviä punakettuja, mäyriä ja supikoiria, joiden kaikkien tiedetään nyt olleen viruksen tartuttamia.

Kartoitustyökaluja käyttämällä tutkijat paikansivat valtaosan, 155 tapausta, Maailman terveysjärjestön (WHO) tunnistamista 174 ensimmäisistä koronatapauksista villieläintorin lähiympäristöön. Kaikki tartunnan saaneet eivät olleet edes käyneet torilla, mutta asuivat sen lähiympäristössä.

Virus alkoi levitä laajasti ihmisissä marraskuun 2019 jälkeen

Toisessa tutkittiin varhaisimpien tapausten genomitietoja viruksen varhaisen kehityksen tutkimiseksi. Siinä todettiin, että oli epätodennäköistä, että koronavirus levisi laajasti ihmisissä ennen marraskuuta 2019.

Molemmat tutkimukset julkaistiin aiemmin esipainoksina, mutta ne on nyt tarkastettu tieteellisessä vertaisarvioinnissa ja ne ovat ilmestyneet arvostetussa tiedelehdessä.

Molempiin tutkimuksiin kirjoittanut tutkija Michael Worobey Arizonan yliopistosta oli aiemmin kehottanut tiedeyhteisöä valmistautumaan siihen, että pandemia olisi seurausta laboratoriovuodosta.

Hän kuitenkin sanoi tutkimusten vakuuttaneen hänet siitä, ettei ole muuta mahdollisuutta kuin että virus levisi torilta.

-  Mielestäni on nyt epätodennäköistä, että tämä virus oli levinnyt millään muulla tavalla kuin villieläinkaupan kautta Wuhanin torilla, hän sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE