Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

WWF: Suomalaisten lihankulutus lisääntynyt 2000-luvulla lähes 20 % – suosittaa syömään punaista lihaa korkeintaan kerran viikossa

Ilmastoystävällisessä ja luonnon kannalta kestävässä ruokavaliossa syödään punaista lihaa korkeintaan kerran viikossa, arvioidaan WWF:n uudessa ruokasuosituksessa, joka perustuu Eat-Lancetin planetaariseen ruokavalioon.

Demokraatti

Demokraatti

Suositus takaisi WWF:n mukaan terveellisen ruokavalion maapallon kasvavalle väestölle, hillitsisi ilmastonmuutosta ja turvaisi luonnon monimuotoisuuden.

Ruoka muodostaa viidenneksen hiilijalanjäljestämme. WWF:n mukaan ruuantuotanto on myös suurimpia syitä maailman villieläinten määrän romahtamiseen, sillä luonnontilaisten alueiden, kuten metsien, raivaaminen eläinperäisen ruuan tuotantoon ajaa villieläimet ahtaalle.

“Jotta maapallon keskilämpötilan nousu voidaan rajata 1,5 asteeseen, ruokavaliomme on muututtava pääosin kasvisperäiseksi”, sanoo WWF:n pääsihteeri Liisa Rohweder tiedotteessa.

Suomalaisten kuluttamien maataloustuotteiden tuottamiseen tarvittavasta maa-alasta 40 prosenttia on Suomen rajojen ulkopuolella. Ruuan monimuotoisuusvaikutuksista yli 90 prosenttia kohdistuu muualle maailmaan. Maatalousmaasta 83 prosenttia on eläinperäisen ruuan tuotannon käytössä. Proteiineista eläinperäinen ruoka vastaa kuitenkin vain 37:ää prosenttia.

“Eläinperäisen ruuan tuotanto on lisääntynyt niin paljon, että se itsessään uhkaa ruokaturvaa. Liharuuan tuottamiseen tarvitaan noin nelinkertainen maa-ala verrattuna kasvisravinnon tuottamiseen”, sanoo WWF:n johtava ruoka-asiantuntija Annukka Valkeapää.

Suomalaisten lihankulutus on lisääntynyt WWF:n mukaan lähes 20 prosenttia 2000-luvulla.

“Lihankulutuksemme taustalla on yhteiskunnallisia päätöksiä, kuten maatalouden tukipolitiikka. Tukipolitiikan takia esimerkiksi lehmänmaito maksaa vähemmän kuin kasviperäinen maito, vaikka lehmänmaidon tuottaminen vaatii paljon enemmän resursseja ja sen ympäristövaikutukset ovat moninkertaiset verrattuna kasviperäisiin maitoihin. Jotta kasvisperäinen ruokavalio lisääntyy, sen pitää olla suomalaisille halpaa, helppoa, herkullista ja hyväksyttävää”, Valkeapää sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE