Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Yhdeksän haki oikeuskanslerin virkaan – hakijoiden joukossa sote-arkkitehti Tuomas Pöysti

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on jo käytännössä vapaalla virastaan.

Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti, apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin ja oikeusneuvos Mikko Puumalainen ovat hakeneet avoinna olleeseen oikeuskanslerin virkaan. Määräaikaan maanantaihin mennessä oikeusministeriöön tuli yhdeksän hakemusta.

Pöysti on tullut suurelle yleisölle tunnetuksi erityisesti sote-uudistuksen projektijohtajana sosiaali- ja terveysministeriössä. Hän on toiminut myös valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajana. Sakslin puolestaan on työskennellyt aikaisemmin pitkään muun muassa Kelan tutkijana ja projektipäällikkönä. Puumalainen oli Suomen ensimmäinen vähemmistövaltuutettu viime vuosikymmenellä.

Myös Turun yliopiston professorit Veli-Pekka Viljanen ja Raimo Siltala hakivat virkaa. Muut hakijat olivat oikeuskanslerinviraston kansliapäällikkö Kimmo Hakonen, hovioikeudenneuvos Jukka Lindstedt, valiokuntaneuvos Matti Marttunen ja oikeuskanslerinviraston esittelijäneuvos Maija Salo.

Hakonen on tehnyt aikaisemmin pitkän uran sisäministeriön poliisiosastolla. Lindstedt on puolestaan toiminut muun muassa presidentti Tarja Halosen oikeudellisena neuvonantajana.

Jonkka eläkkeelle

Nykyinen oikeuskansleri Jaakko Jonkka, 64, jää eläkkeelle toukokuun alussa. Hän on toiminut tehtävässä vuodesta 2007. Jonkka on pitänyt vuosilomiaan helmikuun alkupuolelta lähtien, ja hänen tehtäviään on hoitanut apulaisoikeuskansleri Risto Hiekkataipale.

Valtioneuvoston oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies ovat ylimpiä laillisuusvalvojia Suomessa. Oikeuskansleri valvoo hallituksen ja ministeriöiden sekä presidentin virkatoimien laillisuutta. Hän valvoo myös, että tuomioistuimet, viranomaiset ja virkamiehet sekä muut julkista tehtävää hoitavat noudattavat lakia. Lisäksi oikeuskanslerilla on asianajajien valvontaan liittyviä tehtäviä.

Lisää aiheesta

Oikeuskanslerin nimityksestä päättää presidentti valtioneuvoston ehdotuksesta. Virka täytetään toukokuun alusta alkaen.

Janne Linnovaara

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE