Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

“Yhdessä tekemällä muunnamme SDP:n suosion menestykseksi myös Helsingissä” – Tiina Rytky ehdolla piirin puheenjohtajaksi

Yhteiskuntapoliittinen sos.dem. yhdistys YPSY on asettanut Tiina Rytkyn ehdokkaaksi Helsingin sosialidemokraattisen piirin puheenjohtajaksi.

Demokraatti

Demokraatti

Rytky on toiminut Helsingin suurimpiin kuuluvan, monipuolista poliittista keskustelua käyvän puolueosaston puheenjohtajana vuodesta 2017.

– Stadin Demarit lähtevät kohti kevään kuntavaaleja hyvissä tunnelmissa. Olemme saaneet ennätysmäärän uusia jäseniä, ja ehdokasasettelu näyttää lupaavalta. Haluan antaa osaamiseni Helsingin piirin käyttöön, jotta menestymme kevään vaaleissa, Rytky sanoo tiedotteessa.

Hän toimii tällä hetkellä piirihallituksen jäsenenä ja Helsingin kaupungin lupajaoston varajäsenenä. Rytky oli myös puoluekokousedustaja ja ilmastovaliokunnan puheenjohtaja Tampereen puoluekokouksessa.

38-vuotias Tiina Rytky on koulutukseltaan yhteiskuntatieteiden maisteri ja hän työskentelee Ammattiliitto Prossa.

– Ihmisenä olen kuunteleva, kokoava ja yhdistävä. Haluan omalla työlläni ja esimerkilläni tuoda helsinkiläiset sosialidemokraatit yhteisen tavoitteen äärelle. Yhdessä tekemällä voimme muuntaa SDP:n valtakunnallisen suosion menestykseksi myös Helsingissä, Rytky toteaa.

Puheenjohtaja valitaan piirikokouksessa 7. marraskuuta.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE