x

Yhdistetyn miehet lähtevät taistellen ladulle: ”Kaikki on mahdollista”

Kuva: Lehtikuva / Markku Ulander

Suomi on kuudentena yhdistetyn joukkuekilpailussa Lahden MM-kisoissa mäkihypyn jälkeen. Kilpailua johtaa Saksa, jonka ero Suomeen ennen hiihto-osuutta on minuutti ja 26 sekuntia.

Toisena on Japani ja kolmantena Ranska. Sekä Japanin että Ranskan ero Saksaan on ennen hiihtoa 44 sekuntia.

Suomen joukkueessa urheilevat Ilkka Herola (kuvassa), Hannu Manninen, Eero Hirvonen ja Leevi Mutru.

– Lähdetään taistelemaan ladulle. Siellä on raskas keli, joten kaikki on mahdollista, Herola sanoi Ylen televisiohaastattelussa.

Kisan hiihto-osuuden on määrä alkaa kello 15.30.

Heikkinen hiihti komeasti pronssia kuninkuusmatkalla

Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen
Matti Heikkisen pronssi päätöspäivänä kruunasi Suomen hyvän menestyksen Lahden MM-hiihdoissa.

Matti Heikkinen on sijoittunut kolmanneksi miesten 50 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa Lahden MM-hiihdoissa. Kanadan Alex Harvey voitti.

Heikkinen jäi loppukiritaistelussa voittajasta 1,4 sekuntia. MM-hopealle hiihti venäläinen Sergei Ustjugov.

Lari Lehtonen, Perttu Hyvärinen ja Kusti Kittilä jäivät minuutteja kärjestä.

– Kyllä on helpotus, oli vaikeat kisat. Hiihto on mennyt eteenpäin. Tässä kilpailussa pystyin venymään ja vastaamaan omiin odotuksiin, Heikkinen sanoi Ylen tv-haastattelussa.

– Näissä kisoissa itselle se mitali on ollut tavoite ja nyt se tuli. Kiitos kuuluu isolle joukolle ihmisiä, hän jatkoi.

Kilpailu oli Lahden MM-hiihtojen viimeinen.

Heikkiselle tämä on neljäs MM-mitali.

Parhaat saavutukset: MM-kultaa 15 km (p) 2011, MM-pronssia 50 km (v) 2017, MM-pronssia 15 km (p) 2009, MM-viestipronssia 2009.

Iivo Niskaselle kultaa!

Kuva: Lehtikuva
Iivo Niskanen on ottanut tänään Lahden MM-hiihdoisse 15 kilometrin perinteisellä matkalla kultaa.

Iivo Niskanen on voittanut Lahden MM-kisoissa Suomen ensimmäisen kultamitalin. Kulta tuli 15 kilometrin perinteisellä hiihtomatkalla.

Maailmanmestaruus on 25-vuotiaalle Niskaselle samalla uran ensimmäinen henkilökohtainen arvokisamitali. Suomen edellisen henkilökohtaisen arvokisavoiton otti Matti Heikkinen, joka voitti MM-kultaa samalla matkalla Oslossa 2011.
Sami Jauhojärvi hiihti kahdeksanneksi, Heikkinen 11:nneksi ja Lari Lehtonen 24:nneksi.

Jauhojärvi kiitteli vuolaasti kisan jälkeen huoltoryhmää, joka tällä kertaa tuntui vesikelissä onnistuvan paremmin kuin hyvin.

Niskasen kulta on Suomen joukkueen ensimmäinen näissä Lahden kisoissa.

Niskanen kertoi jättäneensä viimeiosen leirittelyn väliin ja olleensa viime ajat kuukauden lähinnä kotosalla.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kerttu Niskanen paras suomalaisista, Björgen ylivoimainen

Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen
Kerttu Niskanen hiihti tällä kertaa suomalaisista parhaiten.

Kerttu Niskanen on hiihtänyt parhaana suomalaisena kuudenneksi naisten 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa Lahden MM-kisoissa. Norjan Marit Björgen otti ylivoimaisen maailmanmestaruuden.

Krista Pärmäkoski oli seitsemäs, Laura Mononen 14:s ja Anne Kyllönen 38:s.
Björgen löi hopealle hiihtäneen Ruotsin Charlotte Kallan 41 sekunnilla. Norjan Astrid Jacobsen otti pronssia.

Niskanen jäi voittajasta minuutin ja 23 sekuntia.

Suomalaiset syyttelivät huonoa menestystään lähinnä kehnoa suksihuoltoa.

STT, Lahti

Nyt on hyvät saumat vaikka kultaan! – Pärmäkoski iskee minuutti Björgenin perään – katse Lahteen klo 13.45

Kuva: Lehtikuva/Martti Kainulainen
Hopeaa jo hiihtänyt Krista Pärmäkoski starttaa tänään kympin perinteiselle kullankimallus silmissään.

Krista Pärmäkoskella on tänään mahdollisuus nostaa suomalainen naishiihto kultakantaan ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen. Pärmäkoski on yksi suosikeista iltapäivällä kisattavassa 10 kilometrin kilpailussa.

Suomalaisnainen on hiihtänyt henkilökohtaisen kilpailun MM- tai olympiakultaa viimeksi vuonna 2009 Tshekin Liberecissä, jossa Aino-Kaisa Saarinen voitti kympin. Matka hiihdettiin silloin perinteisellä hiihtotavalla, kuten tänään Lahdessa.

Pärmäkoskella on monta kovaa kantoa kaskessa pluskelissä hiihdettävässä kisassa. Kisan suurin suosikki lienee Norjan Marit Björgen, joka voitti jo viime lauantain yhdistelmäkilpailun kukistettuaan Pärmäkosken loppuvedossa. Runsas viikko sitten Björgen päihitti Pärmäkosken kympillä lähes puolellatoista minuutilla Otepäässä, jonne suomalaishiihtäjä oli tullut suoraan vuoristoleiriltä.

Björgen kaikkien aikojen hiihtäjä

Björgen on miehet mukaan lukien kaikkien aikojen menestynein arvokisahiihtäjä 33 olympia- ja MM-mitalillaan. Niistä vain kaksi tullut perinteisen kympiltä: vuoden 2011 MM-voitto Oslosta ja 2006 olympiahopea Torinosta.

Pärmäkosken paras perinteisen kympin arvokisasija on viides tila MM-2011 Oslosta. Hän on pitänyt kympin mitalia kauden päätavoitteenaan viime keväästä asti, jolloin hän aloitti harjoituskauden MM-kautta varten.

Pärmäkoski starttaa kympille hyvissä takaa-ajoasemissa minuutin Björgenin perään. Pärmäkoski lähtee ladulle kello 14.13 numerolla 56.

Vaikka Pärmäkoski on ennakkoon Suomen kuumin nimi kisassa, matkan muutkin suomalaiset ovat pitäneet kymppiä MM-Lahden tärkeimpänä kisanaan. Heistä ensimmäisenä matkaan lähtee Laura Mononen numerolla 34. Kerttu Niskasen numero on 36, ja Anne Kyllösen 40.
Kilpailu alkaa kello 13.45.

STT, Lahti

Jauhojärvi taistelee vain hopeasta – ”Niskanen liian kova voitettavaksi”

Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander
Kovakuntoinen kaksikko Sami Jauhojärvi (vas.) ja Iivo Niskanen.

Sami Jauhojärvi uhkuu itseluottamusta pronssia tuoneen pariviestin jälkeen. Jauhojärven päämatka Lahden MM-laduilla on keskiviikkona, eikä 35-vuotias hiihtäjä pidä kynttiläänsä vakan alla.

– Kyllä tuo Iivon vauhti oli sen verran vakuuttavaa, että voi olla, että taistellaan vain hopeasta, Jauhojärvi heitti maanantaina joukkueen mediatilaisuudessa.

Jauhojärveä voisi alkukauden perusteella pitää tyhjänpuhujana, mutta eipä tehdä sitä virhettä. Hän on tähdännyt koko kauden MM-kotikisoihin, ja 15 kilometriä on hänen ainoa henkilökohtainen matkansa Lahdessa.

Jauhojärvi halusi MM-kisoja varten kokeilla rajojaan ja nosti jo viime kaudeksi harjoitusmääriään. Täksi kaudeksi hän kaipasi vielä uutta virtaa ja ärsykettä, ja sitä toi Jarmo Riskin tulo valmentajaksi.

– Jamppa oli viikolla katsomassa yhden harjoituksen, ja uskallettiin vetää riittävän kovaa ja riittävän paljon, kun tuntui, ettei maitohapon poisto lähde toimimaan normaalisti, Jauhojärvi selitti.

Kovan treenin perään hän hiihteli Vierumäen kisamajoitusmaastoissa perjantaina jopa 50 kilometrin lenkin, jotta lihakset saivat kaipaamaansa happea.

Jauhojärven paras henkilökohtainen MM-sija on vuodelta 2011 Oslosta, jossa hän hiihti 15 kilometrillä viidenneksi. Jauhojärvi pitää sitä kuitenkin harjoituksellisesti epäonnistumisena.

– Silloin en uskaltanut vetää riittävän kovaa pari päivää ennen kisaa.

Kaija Yliniemi