Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Yhdysvallat laittoi Osama bin Ladenin pojan terroristien mustalle listalle

Isis hamuaa yhä suuremmaksi kuin al Qaida.

Yhdysvallat on laittanut terroristijohtaja Osama bin Ladenin pojan terroristien mustalle listalle. Alle 30-vuotiaasta Hamza bin Ladenista on tullut aktiivinen terroristiverkoston propagandisti isänsä kuoleman jälkeen.

Pitkään Pakistanissa piileskellyt Osama bin Laden kuoli Yhdysvaltain laivaston erikoisjoukkojen iskussa toukokuussa 2011. Osama Bin Laden johti terroristiverkosto al-Qaidaa.

Erikoisjoukkojen piilopaikkaan tekemässä ratsiassa selvisi, että Hamza oli kirjoittanut isälleen kirjeitä, joissa hän pyysi Osamaa kouluttamaan hänestä seuraavan al-Qaidan johtajan. Kirjeiden kirjoitushetkellä isä ja poika eivät olleet nähneet toisiaan kahdeksaan vuoteen, kertoo CIA:n analyytikko uutistoimisto AFP:lle. Tästä huolimatta Osama bin Ladenin kerrotaan suunnitelleen pojastaan seuraavaa terroristijärjestön johtajaa.

Osama bin Ladenin kuoltua Ayman al-Zawahiri otti al-Qaidan jäänteet haltuunsa. Hamza on kuitenkin jakanut ääniviestejä järjestön tukijoille.
Mustalle listalle joutuminen tarkoittaa sitä, että Yhdysvaltain kansalaiset eivät saa olla tekemisissä Hamza bin Ladenin kanssa. Myös kaikki Hamzan Yhdysvaltojen toimivallan alla olevat varat jäädytetään.

STT-AFP, Washington

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE