Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Ulkomaat

Yhdysvallat syyttää Iranin vallankumouskaartin jäsentä John Boltonin salamurhan suunnittelusta

Lehtikuva

Iranin vallankumouskaartin jäsen on juonitellut salamurhatakseen entisen Valkoisen talon kansallisen turvallisuuden neuvonantajan John Boltonin, kertoi Yhdysvaltain oikeusministeriö varhain torstaina Suomen aikaa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Oikeusministeriön mukaan vallankumouskaartin eliittijoukkoihin kuuluva 45-vuotias mies olisi tarjoutunut maksamaan 300  000 dollaria Boltonin tappamisesta. Tämän lisäksi hän pohti mahdollisuutta vielä toisen korkea-arvoisen kohteen salamurhaamiseen, mikä olisi tuonut palkkatappajalle miljoonan dollarin palkkion.

Oikeusministeriö ei paljastanut mahdollista toista kohdetta, mutta yhdysvaltalaisen uutissivuston Axiosin mukaan hän olisi ollut ex-ulkoministeri Mike Pompeo.

Iranin ulkoministeriön tiedottaja kuittasi väitteet ”fiktioksi” vailla uskottavia todisteita.

Yhdysvaltain mukaan surmien oli tarkoitus olla kosto vallankumouskaartin komentajan Qassem Suleimanin tappamisesta. Yhdysvallat tappoi Suleimanin lennokki-iskulla alkuvuodesta 2020.

Murhien tilaamisesta epäiltyä miestä vastaan nostettiin syytteet poissaolevana. Ministeriön mukaan hän on todennäköisesti Iranissa.

Bolton on ajanut vuosia konfliktia Iranin kanssa

Bolton tunnetaan Iranin nykyisen hallinnon vannoutuneena vastustajana. Hän nousi merkittävään poliittiseen asemaan jo presidentti Ronald Reaganin hallinnossa 1980-luvulla.

Bolton sekaantui Iran-Contra-skandaaliin torpedoimalla kongressin tutkimukset siitä, tukiko Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA tietoisesti huumekauppaa käyviä contra-sissejä Nicaraguassa. Contrien rahoitus hoidettiin myymällä salaa aseita Iraniin.

1980-luvun jälkeen Bolton kuitenkin käytti aikaansa pyrkimällä taivuttelemaan Yhdysvaltoja hyökkäämään Iraniin. Hän on myös tukenut julkisesti Kansan mujahedin -järjestöä, joka on ajanut vuosikymmeniä Iranin nykyisen hallinnon kaatamista.

Bolton lähti Trumpin hallinnosta huonoissa väleissä vuonna 2019 ja kirjoitti sen jälkeen paljastuskirjan ajastaan. Hän kuvaili Trumpia täysin sopimattomaksi presidentin virkaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE