Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Yhdysvallat valmis välittäjäksi uusiin tulitaukoneuvotteluihin Sudanissa

AFP / LEHTIKUVA
Näkymä Khartumista 29. toukokuuta.

Yhdysvallat sanoo, että maa on valmis välittäjäksi uusiin tulitaukoneuvotteluihin Sudanissa, mutta osapuolten täytyy olla asiassa vakavissaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Asiasta ilmoitti Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja ulkoministeri Antony Blinkenin ollessa vierailulla Oslossa.

Sudanissa julistetut useat tulitauot ovat kerta toisensa jälkeen kariutuneet väkivaltaisuuksiin. Viimeksi eilen maan armeija vetäytyi Yhdysvaltojen ja Saudi-Arabian välittämistä neuvotteluista.

EILEN Sudanin armeija räjäytti puolisotilaallisten RSF-joukkojen tukikohtia vetäydyttyään tulitaukoneuvotteluista ja syytti joukkoja aselevon rikkomisesta.

Yhdysvaltojen mukaan molemmat osapuolet ovat rikkoneet tulitaukoa vakavasti.

Yhdysvallat ilmoitti tänään myös uusista Sudanin johtajiin kohdistuvista talouspakotteista ja viisumirajoituksista. Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantajan Jake Sullivanin mukaan pakotteet asetettiin tulitauon rikkomisen ja verenvuodatuksen takia.

-  Tulitaukosopimuksesta huolimatta järjettömät väkivaltaisuudet ovat jatkuneet eri puolilla maata, mikä on haitannut humanitaarisen avun toimittamista ja vahingoittanut niitä, jotka tarvitsevat apua eniten. Verenvuodatuksen laajuus ja mittakaava erityisesti Khartumissa ja Darfurissa on järkyttävää, Sullivan sanoi.

“Pahin päivä sodan alkamisesta lähtien”

SUDANIN lääkäriliitto kertoi tänään Guardian-lehden mukaan, että 19 ihmistä on kuollut ja yli sata ihmistä loukkaantunut iskussa torille Khartumin kaupungin köyhässä osassa Mayossa. Mayon asukkailla ei ole ollut varaa poistua pääkaupungista taistelujen tieltä sen jälkeen, kun taistelut alkoivat huhtikuussa maan armeijan ja RSF-joukkojen välillä.

Asukkaiden mukaan pommitus tehtiin al-Shajaran alueelta, joka on yksi harvoista armeijan hallitsemista alueista pääkaupungissa Khartumissa. Lähes koko Khartum on RSF:n hallinnassa.

-  Tämä on pahin päivä, mitä olen nähnyt sodan alkamisesta lähtien. Tulen aina muistamaan (tämän), naiset, lapset ja miehet hirvittävässä tilassa, sanoi vapaaehtoisena al-Bashairin sairaalassa työskentelevä Abdelmotal Saboon Guardianille.

Lääkäriliiton lausunnon mukaan sairaalahenkilökunnalla on täysi työ yrittää hoitaa lisääntyneet loukkaantumiset, ja sairaalaan on kutsuttu lääkäreitä ja hoitajia lähialueilta apuun.

HUHTIKUUN puolivälissä alkaneissa taisteluissa on kuollut yli 1  800 ihmistä ja yli miljoona on joutunut jättämään kotinsa. Jo ennen taistelujen alkamista noin kolmannesta Sudanin asukkaista uhkasi nälänhätä.

YK:n arvion mukaan 25 miljoonaa sudanilaista tarvitsisi heti humanitaarista apua.

YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan yli 100  000 sudanilaista on paennut naapurimaa Tshadiin taisteluiden alettua. Järjestö arvioi jopa 200  000 sudanilaisen saattavan joutua pakenemaan Tshadiin seuraavien kuukausien aikana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE